Osku Pajamäki

Vaalitapaamisen aika on klo 18.00

2007-01-25T21:40:00.000+02:00

Vaalitapaamiskutsussa oli virheellinen alkamisaika. Tapaamme sunnuntaina klo 18.00. Muuten kutsun tiedot pitivät paikkansa. (kutsun löydät pari viestiä alempaa)

Täydennetty laitos

2007-01-24T10:48:00.000+02:00

Kirjastani on nyt julkaistu kolmas painos. Kyseessä on sama kirja, siihen on vain lisätty kokoamani kooste saamastani kansalais- ja mediapalutteesta. Palautteesta saanee aika hyvän kuvan vastaanotosta, jonka saa kun puhuu sukupolvein välisestä oikeudenmukaisuudesta. Myyn kirjaa nyt poikkeuksellisesti myös itse. Kirjan myynnistä saatavat rahat käytän sitten vaalityöhön. Kirjan (tai järjettömän kasan kirjoja...) voi tilata laittamalla sähköpostin minulle (osku@osku.net) tai osoitteeseen riikka.keskitalo@helsinki.fi

Tervetuloa (TAPAAMINEN ALKAA KLO 18.00)

2007-01-23T21:36:00.000+02:00

Jatkamme vaalityötä sunnuntaina 28.1. (KLO 18.00, EIKÄ SIIS KLO 16.00, KUTEN KUTSUSSA VIRHEELLISESTI LUKEE) Toivotan siis jälleen kaikki tervetulleiksi. Tapaaminen ei velvoita muuta kuin ajatteluun. Jos olet tulossa, niin laita minulle viestiä osoitteeseen osku@osku.net. Ja vaikka et pääsisi niin ilmoittaudu sähköpostilistalle, jotta voimme kertoa tulevista tapahtumista.

Kuka idiootti kaatoi puut?

2007-01-17T22:56:00.000+02:00

Tänään oli Kaupunginvaltuuston kokous. Se siitä. Tärkeämpää on se, että ajoin kokoukseen Aleksis Kiven kadun kautta. Ja hitto vie, joku idiootti oli mennyt kaatamaan kaikki puut Sturenkadun ja Flemarin väliltä. Odotan parhaillaan selvitystä jonka apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri lupasi pian antaa. Selitys nimittäin ei voi olla raitiolinja ysin rakennustyöt, sillä uuden spåra-linjapäätöksen yhteydessä sovittiin nimen omaa, että puut ja katujen välissä oleva puistomainen kuja säilytetään. Linja oli tarkoitus rakentaa ajokaistoja kaventamalla. En siis kertakaikkiaan voi ymmärtää kenen valopään idea oli silpoa nuo vanhat puut. Voi kuulostaa pateettiselta, mutta mun mummoni asui samaisen kadun varrella, ja nuo puut taisivat olla häntäkin vanhempia. Ainakaan minulle tuo katu ei enää ole entisensä. Menee kymmeniä vuosia ennen kuin uusista istutetuista puista on mitään iloa. Toivon todella rakennusviraston viherosaston puolesta, että asialle löytyy hyvä selitys.

Pari huomiota päivän lehdestä

2007-01-16T23:53:00.000+02:00

Tuottajan työni Filmiteollisuudessa vievät lähes kaiken aikani vielä seuraavat kaksi viikoa. Tammikuun loppuun mennessä saamme yhden tv-sarjan kuvaukset valmiiksi. Tämä vain selityksenä sille, että blogini päivittyy epäsäännöllisemmin kuin tavallisesti. Päivän Hesarissa oli kuitenkin pari juttua, joihin muutama kommentti. Mielipidesivuilla oli jälleen vastine yli kuukausi sitten kirjoittamaani debattiin. Tässä vastineessa oli yritetty kaivaa virhe tekstistäni. Ei siinä virhettä ollut, mutta sen verran mahdolisuutta väärinymmärrykseen, että kirjoitan kyllä itse tarkennuksen asiasta samaisille sivuille. Tarkistan vain ensin pari tietoa. Näin yömyöhään ei vain enää saa ketään kiinni. Palaan sitten asiaan myös tällä foorumilla. Kaupunkisivuilla oli uutinen kulttuuri-, ja sivistystoimen apulaiskaupunginjohtaja IC Björklundin ilmoituksesta jättää kaupunginjohtajan työt yhteen kauteen (7 vuotta). Björklundin päätös tuli ainakin minulle yllätyksenä. Uskoisin nimittäin, että hänet olisi aika lailla yksimielisesti valittu jatkamaan tehtävässään, jos olisi niin halunnut. Helsingin sanomat mainitsi myös minun nimeni välittömästi alkaneissa apulaiskaupunginjohtaja-spekulaatioissa. Kiitos siitä. Nyt ei vain tosiaankaaan olla siinä vaiheessa, että mistään nimistä voisi vielä vakavasti puhua. Vakavasti voi vain sanoa, että IC:n paikkaan on vaikea löytää yhtä pätevää ihmistä.

Lisää mielipidekirjoituksia Hesarissa

2007-01-11T21:23:00.000+02:00

Kaarina Tonteri Savonlinnasta kirjoittaa jatkaa keskustelua debattikirjoituksestani Pätkätyöllä ei eläkkeitä makseta. Tonterin teksti tuntuu reilulta. Siitä näkee heti, että kirjoittaja on tosissaan, eikä vain leiki närkästynyttä muodon vuoksi, kuten Kanniainen ja Raivio. Tonteri ei sinänsä kiellä ongelmia, vaan uskoo, että syytettyjen penkillä on väärää porukkaa: "Vaikka jotain koiruutta olisi- tapahtunut- mitä ei ole pysyvästi voitu osoittaa- miten siitä voisi syyttää juuri suuria ikäluokkia" Varmasti on niin, että on väärin syyttää kaikkia. Tässä mielessä ahne sukupolvi- termi on tietysti liioittelua. Yhtä liioiteltua kuin pullamössö-sukupolvikin. Toivoisin, että Tonteri lukisi kirjani tai ainakin sen ensimmäiset sivut. Kirjahan on omistettu ahneen sukupolven vähemmän ahneille. Ilman heitä kirjan olisi voinut jättää kirjoittamatta. Kukaan ei olisi ollut vastaamassa huutoon. Nyt Tonterikin vastasi, ja uskallan häntä tuntematta väitää, että ajatuksemme eivät varmasti ole kovin kaukana toisistaan. Sukupolvikäsitteen käyttö vain tuntuu ainoalta tavalta herättää vielä herätettävissä olevat, ettei aina syytettäisi jotain abstraktia väärintekijää, ja samalla pestäisi omia käsiä. Tässä maassa on nimittäin tehty aivan omin kotimaisin käsin ilmiselviä sukupolvivääryyksiä. Ja niistä ovat hyötyneet nimenomaa suuriin ikäluokkiin kuuluvat henkilöt. Aloitetaan vääryyksien korjaaminen, niin minäkin aloitan oman syytökseni oikeutuksen pohtimisen. Lupaan pyytää anteeksi, kun minulle osoitetaan, että olen väärässä. Kysytään nyt alkuun vaikka näin: Millä oikeudella sadan vuoden aikana kerättyä hyvin tuottavaa valtionomaisuutta myytiin 15 miljardilla eläkerahastojen, yleiskulujen, ja veronalennusten katteeksi?

Mitä yliopistolla oikein tapahtuu?

2007-01-09T22:51:00.000+02:00

Professori Vesa Kanniainen oli solidaarinen yliopiston kansleri Raiviolle. Hän jatkoi lätkimistäni Hesarin mielipidesivulla(9.1.) Ikävä kyllä en ymmärtänyt juuri mitään Kanniaisen tekstistä, niin omituisesti se oli kirjoitettu. Tarkoitus lienee oli vastata samassa lehdessä 17.12. julkaistuun debattiini. Kanniainen kuitenkin sekoilee jossain hyvin kaukana: "Ainakaan Pajamäen suvun ei tarvitse asua Siperiassa" Professori esitti myös kysymyksiä: "Kuinka suuri osa eläkemaksuista palaa Pajamäen sukupolvelle perunkirjoituksissa?" "Eikö isovanhemmille maailman tärkein asia ole heidän lastenlapsensa? Onko lapsilla sittenkin edustajia eduskunnassa- heidän isovanhempansa?" Mitenhän näihin vastaisi? En tosiaan tiedä. Vääristyneet tulonsiirrot ovat ilmeisesti oikeutettuja, jos jotain tulee takaisin perunkirjoituksessa? Ja ihan todellako eduskunnassa ollaan lastenlasten asialla...Mistä näitä juttuja kumpuaa? Sain myös reippaita näkökulmia sukupolvikeskusteluun. "Vanhojen ikäluokkien oikeus vanhuuden turvaan perustuu siihen investointiin, jonka he tekivät, jotta Pajamäen sukupolvi voisi tuottaa vuotuisen BKT:n" "Isänmaana saatua lahjaa ei Pajamäen sukupolvi kykene takaisin maksamaan. Saamamiehet ovat rajan takana." Ymmärränkö oikein, nyt mukaan on otettu sotaveteraanit? Kuinka ihmeessä he kuuluvat keskusteluun, jossa argumentoin noin 1945-1950 syntyneiden ikäluokkien jättämästä perinnöstä: eläke- ja valtionvelasta, myydystä omaisuudesta, ja radikaalisti muuttuneista työmarkkinoista. Millä oikeudella Kanniainen rupeaa nyt omimaan veteraanien ansiot. Sokeriksi pohjalle Vesa Kanniainen oli jättänyt arvion maailmankuvastani: " Se on jossain brutaalin kapitalismin ja keskusjohtoisen sosialistisen maailman välissä" Totta. Luullakseni tuohon väliin mahtuu aika monen ihmisen maailmankuva. Hyvät koulutetut ihmiset, mitä siellä yliopistolla oikein tapahtuu?

Keskusta-puolue voisi lopettaa pelleilyn

2007-01-08T11:52:00.000+02:00

Nelosen uutiset kertoi viikonloppuna Anneli Jäätteenmäen harkitsevan kansanedustajaehdokkuutta Helsingissä. Pesunkestävän pohjalaisen Jäättenmäen ehdokkuudesta oli jo liki varma toinen perus-pohjalainen puoluesihteeri Jarmo Korhonen. En tiedä mitä tähän enää voisi sanoa. Helsingistä on tehty kierrätyskeskus, johon roudataan kuka milloinkin hakemaan liikkuvia ääniä: Jäätteenmäki, Esko Aho, Olli Rehn, Pertti Salovaara ja niin edelleen. Tähän on hirveän vaikea puuttua, koska kaikilla on oikeus Suomessa liikkua vapaasti, poliitikoillakin. Silti jokin mättää. On aivan selvä, etteivät nämä kiertotähdet pysty perehtymään Helsinki-metropolin suuriin kysymyksiin. Politiikan kiertolaisilla ei voine olla mitään käsitystä keskustatunneleista, Sataman siirrosta, uusista osayleiskaavoista, saati perhepolitiikasta kaupungissa, jossa ei ole järkihintaisia perheasuntoja. Ja nämä kaikki ovat kysymyksiä, joita Helsinki ei voi ratkaista yksin. Myös kansanedustajien panosta tarvitaan. Valtion ja metropolin kansanedustajien välinen vuoropuhelu olisi oltava jatkuvaa ja jokapäiväistä, ja sen tulisi kestää koko vaalikauden. Enkä tarkoita, että täältä olisi oltava syntyisin, vaikkei se kyllä haittakaan. Olisi kuitenkin oltava tosissaan ja sitoutunut Helsinkiin, ja sen arvoihin. Niitä nimittäin on. Täältä ei pidä lähteä pyrkimään eduskuntaan, jos on koko ajan toinen jalka jossain aivan muissa maisemissa. Osasyy tähän Helsingin murheeseen on europarlamenttivaalit. Nykyinen Europarlamentin vaalitapa on syvältä. Eduskunnan ja Europarlamentin suhde ei kerta kaikkiaan ole nyt toimiva. Äänestysprosenttien huonous tarttuu, ja se vahingoittaa koko Suomen poliittista järjestelmää. Koko maa vaalipiirinä tekee periaatteessa kunnon politiikoista väkisinkin ostoskeskus-ilmapallopellejä, jotka kutittelevat lapsia leuan alta. Jotta päästäisiin tällaisesta Bryssel-Helsinki trampoliinista olisi muutettava eurovaalijärjestelmä kokonaan. Anneli Jäätteenmäkihän valittiin Helsingin vaalipiiristä eduskuntaan 2003, ja hänen vanavedessään sisään pääsi Pertti Salovaara, joka nyt yrittää Pirkanmaalta. Jäätteenmäki itse valittiin vähän yli vuoden kuluttua Europarlamenttiin. Onnea vain Keskusta-puolue ja Helsinki. Ja taas sieltä ollaan tulossa. Monia kokemuksia rikkaampana… P.S. Ei tämä toki koske vain Keskustaa. Kyllä tämän kiertolaispelleilyn osaavat muutkin puolueet. Ja rehellisyyden nimissä on sanottava, että Keskustalla on Helsingissä kaupungin asioihin perehtyneitä ehdokkaita, muttei ehkei niin valovoimaisia…

Konkreettista vaalityötä

2007-01-05T14:13:00.000+02:00

Sunnuntaina 7.1. klo 18.00 on tarkoitus työstää maalisvaalien 2007 nettsivuja, uutta blogia, youtube- osastoa sekä vaalilehteä- ja esitettä. Jos olet kiinnostunut osallistumaan hyvin vapaamuotoiseen suunnittelutapaamiseen, laita minulle tekstiviesti numeroon 050 5555 245 tai meilaa osoitteeseen noora.haapanen@gmail.com

Diplomin arvoinen suoritus

2007-01-04T22:58:00.000+02:00

Sain viestin johon oli koottu Kansleri Kari Raivion debattivastineen parhaat palat. Myönnettäköön, että sitaatit hieman horjuttavat vahvaa auktoriteettiuskoani. -Pajamäki puhuu potaskaa. -Totta kai nuorilla on enemmän pätkätöitä kuin vanhoilla -Useimmille pätkätöille on näet selityksensä -Suuret ikäluokat ovat eläkkeensä maksaneet. -Yhteiskunnallinen päätöksenteko on sarja kompromisseja -(nuoret ovat saaneet) lisääntyvät elinikäiset ansiot ja pienenevän työttömyyden riskin. -opintotuki sinänsä on merkittävä kädenojennus veronmaksajilta nuorille. -En tässä kerjää kiitosta edustamilleni suurille sodanjälkeisille ikäluokille. -Mutta ei sentään tarvitse sylkeä päälle!

Ammuin vähän yli.

2007-01-03T17:59:00.000+02:00

Vastineeni Kansleri Kari Raivion kirjoitukseen julkaistiin tänään Hesarin mielipideosastolla. Nähtyäni sen painettuna lehdessä pohdin, että olisin voinut jättää sen lähettämättä. Teksti oli sopiva nettiin, jossa tarkoitus on reagoida nopeammin. Printtimediassa minunkin pitäisi olla huolellisempi, kohteliaampi ja tarkempi. Nyt sorruin itsekin raivion tyylilajiin. sain kuitenkin tänään paljon mielyttävää palautetta kirjoituksesta, niin professoreilta kuin ystäviltäkin. Kiitos siitä. Edelleen muuten ihmettelen, miksei lehtien palstoilla näy kriittisiä kommentteja sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta, kun itse saan asiantuntevia kirjeitä harva se päivä. Eivätkö kirjoittajat halua tai rohkene lähettää niitä, vai eivätkö lehdet niitä julkaise? Viikonvaihteen iltalehden propagandajuttu oli uskomaton. Siellä onnistuttiin sopivilla ikäjakaumilla, ja leikkimällä eläkkeiden tulevilla reaaliarvoilla, saada tilanne näyttämään siltä, että nyt eläkkeelle jäävät kituuttavat iloisina pienehköillä eläkkeillä, mutta nuorten ikäluokkien jäädessä eläkkeelle avautuvat auvoisat ajat. Hirveätä roskaa. Niin harkittua, ja vääristelevää, etten voi ymmärtää miksei sivujen ylä- ja alalaidoissa lukenut ilmoitus. Pahinta on, että joku saattaa uskoa. Meidän järjestelmämme sanotaan olevan ketjukirjeen kaltainen: lainaan erään minulle kirjeen lähettäneen huomioita ketjukirjeestä: "Ketjukirjeen periaate on, että ketjun aloittaja lähettää kirjeitä muutamille ystävilleen ja merkitsee oman nimensä jokaisen kirjeen listaan ykköseksi. Kirjeen saavat lähettävät kopion kirjeestä taas usealle ystävälleen ja laittavat oman nimensä nimilistaan kakkoseksi ja lähettävät ykköselle postikortin, setelin tms. Ketju etenee siihen malliin edelleen. Kun listalla on 3-5 nimeä, aletaan tiputella ylin nimi pois ja lisätään aina oma nimi alle. Yleensä kirjeen sisältö on joko satumaisen onnen lupaus, mikäli ketjua jatketaan tai helvetillisen kirouksen uhkaus, mikäli ketju katkaistaan. Suomen työeläkejärjestelmä toimii (vain vähän liioitellen) samalla periaatteella. Ensimmäisenä eläkkeelle jääneille maksetaan hyvät ja runsaat eläkkeet. Maksajina ovat ne, jotka ovat nyt työssä ja jotka uskovat saavansa hyvää sitten vuosien ja vuosikymmenten päästä jäädessään itse eläkkeelle. Mutta tämä suomalainen työeläkejärjestelmä toimii vain, jos työelämään tulee koko ajan lisää ja työssä on paljon enemmän työntekijöitä kuin eläkkeelle siirtyviä ja siirtyneitä on. Nyt järjestelmämme vuotaa monesta kohtaa: eläkeläisten määrä kasvaa, ja he ovat aikaisempaa terveempiä ja elävät kauemmin, työelämään tulee yhä vähemmän uusia nuoria, nyt jo keski-ikää lähestyvinä pitkän koulutusjaksonsa jälkeen, työttömyysjaksot ja vajaatyölliset jaksot alentavat kertyvää summaa. Muitakin syitä löytyy." Olisin varmaan saanut kirjoittajan luvankin siteeraukseen, mutta sisältö lienee tärkeintä. Muistutan vielä, että pitäisin mielelläni kiinni eläkelupauksistamme, mutta silloin en voi hyväksyä näitä jatkuvia yhteiskunnallisia välistävetoja. Enkä sitä, että ne legitimoidaan sillä, että "kun nuoret eivät osallistu". Ei nimittäin ole luvallista ryhtyä varkaaksi, vaikka siihen olisikin annettu tilaisuus.

vuoden 2007 kunniaksi vähän henkilökohtaista.

2007-01-02T21:27:00.000+02:00

Olin vuoden juomatta alkoholia. Tai tarkemmin sanottuna sallin itselleni ykkös-olutta silloin tällöin. Kyseessä ei ollut veto, vaan muutaman ystävän kanssa sovittu kokeilu, päähänpisto. Vuosi oli pitkä. Ei nyt käsititte väärin. Se ei ollut pitkä kuin nälkävuosi, siksi etten saanut dokata. Se oli pitkä sanan varsinaisessa merkityksessä. Vuosi ei vain vilahtanut ohitse, vaan kulki rauhakseen. Muistan siitä kaiken. Se oli hiton hyvä vuosi. Seesteisempi kuin ennen, ja sitä olin kaivannut. Vaikea sanoa, mikä on alkoholittomuuden ansioita. Oikeastaan en edes uskalla miettiä sitä liian tarkkaan. Siitä olen kuitenkin vakuuttunut, että ilman turhia angsteja ja väsymyksiä, saa enemmän aikaan. Tai saa ainakin suurinpiirtein tehtyä sen mitä oli suunnitellutkin. Tuosta vuodesta ei voinut kuin vetää yhden johtopäätöksen. Se kannatti. Ja sitä kannatti juhlia. Join kuin sieni uudenvuoden aattona, kuten oli tasan vuosi aikasemmin sovittu. Siivu jaloviinapullosta, jonka korkki oli pantu kiinni edellisenä vuonna viimeisten huikkien jälkeen, tuntui ansaitulta. Samoin seuraavien tuntien aikana nauttimani perussetti- hirveä määrä olutta, pari GT:tä, sekä "normaalit" ruokajuomat. Hauskaa oli. Kokemus pitkästä juomattomuudesta oli kuitenkin niin hyvä, että päätin jatkaa tipattomuutta ainakin eduskuntavaaleihin saakka. Oli kuitenkin hyvä ottaa yksi kunnon humala, ettei vahingossakaan pääse heittäytymään moralistiksi. Silti. Jos kysytte kahden kesken, lupaan suositella tuota kokemusta, ja värittää sen hyvät puolet niin sopiviksi elämäntilanteeseenne, että on parempi olla kysymättä jollei halua vähän kiusata itseään. ****************************** Tässä oli nyt niin paljon bloginomaista tekstiä, että laitan myös yhden kolumnini. Jarkko I Suomalaiset ovat tunnetusti kiinnostuneet siitä, mitä heistä ajatellaan. Suomen EU-puheenjohtajuutta arvioitiin nytkin mediassa turhan usein tältä kulmalta; milloin ei osattu kunnolla englantia, milloin kutsuttiin Suomeen vääriä valtiomiehiä, väärällä tavalla. Ja eikä edes Yhdysvalloista kukaan vieraillut EU-puheenjohtajamaassa, Suomessa, vaikka presidentti Bush kävi Virossa ja Latviassa. Itsensä arvioimiskyky muiden silmin on hieno ja terve ominaisuus valtiollakin, mutta pitkälle vietynä se johtaa vikasuuntaan. Halutaan tosiaan aina olla se EU-luokan paras oppilas, joka viittaa jos opettaja ei muista antaa läksyjä. Ainakin minua tämä parhaaksi oppilaaksi hakeutuminen häiritsee. se ei ole luontevaa, etenkään valtiolle. Vielä absurdimmalta Suomen omena opettajalle-rooli näyttää nyt, kun EU-luokalla on jo, ja varsinkin on tulossa todellista rymyporukkaa. Puola esimerkiksi on loistava maa, mutta EU:ssa täysin outo lintu. Luultavasti puolalaiset kertovat toisilleen Marx-veljesten vitsiä jo nyt ”minä en liity yhdistyksiin, jotka hyväksyvät minut jäsenekseen.” Näin puolalaiset luultavasti arvioivat nyky-unionia. Onneksi nykyisessä, toisin kun sinipunahallituksessa, ei olla niin tosikkoja EU:n suhteen. ei tarvitse aina olla Nato-jonossa, tai menossa käsi pystyssä EU:n ytimiin. Uskalletaan olla ainakin joskus Suomi-niminen EU-maa, jolla on oma identiteetti, ja varma käsitys omasta ainutlaatuisuudesta ja osaamisesta. Tähän suuntaan ollaan menossa, ainakin nuoremmat ovat. Huomataan, ettei aiempi nöyräksi tekeytyvä identiteetti ole mikään kulttuurigeneettistä pimeän vuodenajan tulosta, vaan tietyn sukupolven oman trauman torjumista. Todisteita tästä muuttumisesta on muutakin kuin koululaisten Pisa-tulokset. Suuntaus näkyy selkeimmin urheilussa. Edeltävät ikäluokat eivät osanneet edes ajatella, että Suomesta tulee Palandereita, Jarkko Niemisiä, Selänteitä ja Hyypiöitä. Eikä jalkapallo, -ja jääkiekkojoukkueita jotka voivat halutessaan voittaa minkä maan tahansa. Aiempaa sukupolvea kyllä voi kiittää siitä, että he kasvattivat lapsensa erilailla kuin heidät itsensä kasvatettiin. Tulokset on nyt näkyvissä. Mutta vieläkin on vanhaa hapatusta jäljellä. Urheilutoimittajat äänestivät Jarkko Niemisen vasta kahdeksanneksi vuoden urheilija kilpailussa. Toimittajat valitsivat Suomen parhaaksi urheilijaksi Jukka Keskisalon, ja Niemisen edellä oli vielä liuta mäkihyppääjiä. Keskisalo voi olla Suomen paras urheilija, mutta paras suomalainen urheilija on Jarkko Nieminen. Jos tämä dilemma ymmärrettäisiin oltaisiin taas askel ylempänä itsetunnon haurailla portailla.

Kuka tässä sylkee?

2006-12-28T11:39:00.000+02:00

On aivan pakko vielä jatkaa Hesarin sunnuntaidebattini jälkipeliä. En nimittäin olisi uskonut, että Helsingin yliopiston kanslerin teksti todella julkaistaisiin lehden palstoilla. Sinänsä hyvä niin, sillä se edusti hyvin yhtä suhtautumistapaa koko sukupolvikeskusteluun; roiskivaa arroganssia. Helsingin yliopiston kansleri Kari Raivio käytti kansleriasemaa hyväksensä vastatessaan debattikirjoitukseeni. Käsittääkseni Helsingin Sanomat on aika tarkka siitä minkä tasoista keskustelua sen palstoilla käydään. Kun olen seurannut tätä kyseistä palstaa, en ainakaan ole huomannut, että debatoijia olisi arvioitu sillä perusteella, että heillä on poliittisia tavoitteita; Jacob Södermanin, Sauli Niinistön, Jyrki Kataisen, Juha Beurlingin jne. kirjoituksia ei ainakaan arvioitu tällä perusteella. Raivio taas arrogantisti kyseenalaistaa motiivini haluamatta edes ymmärtää tekstini sisältöä. Tekstini on tarkastettu moneen kertaan, ja siinä ei ole asiavirheitä. Lisäksi Raivion roiskaisussa ärsyttää nimittely valtiotieteen ylioppilaaksi. Debattikirjoituksessani oli allekirjoituksen yhteydessä myös ammattini. Olen työskennellyt jo kahdeksatta vuotta tuottajana Filmiteollisuudessa. Maailman raivioille olet aina valtiot. yo, jos et ole heidän yliopistostaan valmistunut. Raivion täydellinen epätarkkuus, tietämättömyys ja haluttomuus ymmärtää lähiympäristössä tapahtuvia asioita alentaa koko Helsingin yliopiston arvoa. Otetaan tähän räikeimmät virheet: "Suuret ikäluokat ovat eläkkeensä maksaneet" Totuus on, että noin neljäsosa on rahastoitu. Lopun maksavat työssäkäyvät. Lisäksi Raivion mukaan "Pajamäki puhuu potaskaa", kun kirjoitin, että suuret ikäluokat ovat myyneet valtion omaisuutta 15 miljardin edestä ja hyötyneet kohtuuttomasti globalisoinnista. En puhu. Yliopiston kanslerikin voisi perehtyä valtionkonttorin ja KTM:n tilastoihin valtion omaisuuden myynnistä, saaduista rahoista, ja niiden käytöstä. Raivio ei halua jättää eläkekysymystä Pajamäen laskelmien varaan, vaan toteaa viisaasti, että "Kyllä kai pätkätöidenkin palkoista eläkemaksut peritään". Peritään toki, mutta niistä perityt maksut eivät riitä kansleri Raivion eläkkeiden maksuun. Uskallatko Kari Raivio kertoa tulevan eläkkeesi määrän, vai pitääkö se etsiä itse? Näin päästäisin vertaamaan sitä esim. maisterin tutkinnon arvoon, jonka Raivio kirjoituksessaan mainitsee (60 000 euroa). (Pitääköhän tuokaan paikkansa) Kansleri Raivion kirjoitus ei edesauta millään tavalla sukupolvien välistä keskustelua. Mutta Raivio onnistui kyllä vahingoittamaan henkilökohtaisella tasolla ainakin allekirjoittanutta.

Hesarin debatista

2006-12-21T18:22:00.000+02:00

Kirjoitin Helsingin Sanomien sunnuntaidebattiin kirjoituksen "Pätkätyöllä ei eläkkeitä makseta" Teksti julkaistiin viime sunnuntaina, ja se on nyt poikinut aika voimakasta kirjoittelua, niin Hesarin yleisönosastolla, kuin HS:n netissäkin. (http://www.hs.fi/keskustelu/thread.jspa?threadID=40851&tstart=0) Kirjoittajia on komea lista: muun muassa Telan johtaja Esa Swaljung, professori Pekka Pihlanto, yliopiston kansleri Kari Raivio, kommadori seppo Kanerva ja valtuustotoverini Maija Anttila ja Anni Sinnemäki. Vastineita voi yleisesti ottaen luonnehtia asiallisiksi, mitä saamani palaute ei aina ole ollut. Helsingin yliopiston kansleri Kari Raivio kuitenkin vetää niin yli närkästyksessään, että sitä on pakko vähän kommentoida. Hän otsikoi tekstinsä "pajamäkeläistä populismia". Täytyy vain ihmetellä, miksi kaikki puheenvuorot jotka katsovat työmarkkinoita, eläkejärjestelmää, omaisuuden tuhlausta ja niin edelleen nuorempien ikäluokkien näkökulmasta, ovat aina populistisia. Minä kutsuisin niitä poliittisiksi. Raivio väittää myös, ettei kerjää sääliä ikäluokkansa puolesta, ja että minä syljen hänen ikäluokkansa päälle. Voi reppanaa, koettakaa nyt, herra kansleri, kestää arvostelua kuten pitää. Vastatkaa esittämiini haasteisiin, osoittakaa ne vääriksi, opponoikaa, älkääkä roiskiko norsunluutornistanne. Käsittääkseni tekstissäni ei ole yhtäkään asiavirhettä. Ja sitten. Tuo ainainen valtiotieteen ylioppilaaksi nimittely. Ihan vaan tiedoksi, ei osu. Nimittelettekö te, herra kansleri, ylioppilaiksi myös Paavo Haavikkoa, Max Jakobsonia tai Tuomas Nevanlinnaa? Hitto vie. Eläkepopulistit ovat aivan muualla kuin nuorten joukossa. Minulle riittää vain se, ettei koko ajan vedettäisi välistä, ja vielä odotettaisi, että sille taputetaan. Totta kuitenkin on, etten tosiaan ole teille patsaita pystyttämässä.

Kolmas painos Ahnetta.

2006-12-18T21:27:00.000+02:00

Kirjastani ahne sukupolvi ollaan nyt ottamassa kolmatta painosta, ja minua on pyydetty lisäämään kirjan loppuun palautetta, jota kirja on saanut. Tein ihan ensi alkuun vaikean, mutta mielestäni oikean päätöksen, ja toivon kustantajankin olevan samaa mieltä. En laita kirjaan suurilta ikäluokilta itseltään tullutta positiivista palautetta. Tätä on vähän hankala selittää, mutta se ei vain sovi sinne. Kirjalla on kirjan logiikka, enkä halua että sitä softataan turhaan. Jokainen asiallinen palaute on ollut minulle tärkeä. Mutta uskon näiden palautteiden lähettäjien hyvin ymmärtävän miksi en sitä julkaise. Sen sijaan selasin hilpeänä läpi kaikki primitiivi-reaktiot, ja lajittelin ne kirjan tyylilajille uskollisesti. Näette sitten. Tässä vähän esimakua sieltä sympaattisimmasta päästä: (kirjoitus ei ole kokonainen, vaan vain palanen. Koetan olla tarkkana kirjesalaisuus-juridiikan kanssa) "Nyt on tieteellisesti todistettu, että edustat sukupolvea, joka lainavaroin tuhlaa ja elää ylellistä elämää! Pikaluotot puhelimella ja menoksi! Sinulaisesi mulkut. Meinaa ryöstää meidän eläkerahat ja omaisuudet! Ette tule siinä onnistumaan. Huolehdimme, että sinun poliittinen paskanjauhantasi jää lyhyeksi.Sinulta on erotusruusut hakematta puoluevaltuustosta. Kohta tarjotaan sinulle piikkikaktusta erotuslajaksi puolueesta! Sika!" Niinpä. Ajattelin saada homman valmiiksi ennen joulua. Helikellot ja nietokset kun jäävät vähän taka-alalle näitä lukiessa. Onneksi jouluaattona tulee kuitenkin Hesari, jossa on vastineet sunnuntaiseen debattikirjoitukseeni. Kyllä nekin evankeliumista käynevät...

Turpaan tuli

2006-12-13T20:49:00.000+02:00

Tänään oli Helsingin kaupunginvaltuuston vuoden viimeinen kokous. Samalla se oli kokous joka sinetöi Hanasaaren A voimalaitoksen kohtalon. Valtuusto päätti aika selvin lukemin purkaa voimalan. Täysin eriasia sitten on, kuinka siinä reaalimailmassa onnistutaan. Esitin kokouksessa esityksen palautusta uudelleen valmisteltavaksi, ja vielä palautusäänestyksen jälkeen ponttakin. Eivät menneet läpi. Se siitä. Enkä todellakaan aio sanoa, että demokratia on puhunut, pulinat pois. Tyhmistä päätöksistä saa haastaa riitaa loppuun asti. Hitto, kun kaupungissa ei opita mitään. Me olemme joka kerta katuneet myöhemmin purkuratkaisuja. Niin käy nytkin, ennemmin tai myöhemmin. Tänään pidetään myös valtuuston pikkujoulut. Hipat jäi nyt väliin. PUHUKOOT HANASAAREN KUVA PUOLESTAAN JA LEVITKÖÖN SE LAAJALTI. (kiitos kuvan ideoijalle)

Videokuvauksia ja ajatuksia peruskoulusta

2006-12-11T22:24:00.000+02:00

Perus maanantai. Kohtuu hyväntuulisena töihin, muutama tunti tehokasta peliaikaa ja sitten pari tuntia ahdistusta työn organisointikysymyksistä, haasteista- ei siis ongelmista. Tiedätte kyllä mitä tarkoitan. Iltapäivällä kaupunginhallitus, ja illaksi takaisin työpaikalle. Tosin nyt vaalitöiden merkeissä. Työkaverit osallistuivat talkoisiin, että kohta avattavaan uuteen vaali-blogiin saadaan kuvattua videoita (pod-casteiksiko niitä sanotaan). Puhuin toistakymmentä 3-10 minuutin vastausta suoraan kameralle. Ja voin vakuuttaa, että se oli omituista ja vaikeaakin. Olen esiintynyt aika paljon, juontanut tv-ohjelmaa ja ohjannutkin jonkin verran. Silti suoraan kameralle esitetty poliittinen mielipide osoittautui tosi kovaksi lajiksi. Kokeilkaa joskus. Ajatus meinaa katketa, alkaa epäillä omia sanoja, ihmettelee mikseivät kaverit reagoi mitenkään, vaikka hyvin tietää, että he haluavat antaa keskittymisrauhan, ja nauhoituksessa pitää olla hiljaa. Miksi sitten kerron tästä blogissani. Enpä oikein tiedä. Ehkä tämä on eräänlaista trailerointia- etukäteispuffia. Ja vaaleihin on vielä yli kolme kuukautta... Tämä päiväkirjamerkintä lienee nyt hyvä päättää lyhyeen kirjoituksen, jonka tein luokanopettajien nettilehteen aiheesta peruskoulu. PERUSKOULU Kirjailija Erno Paasilinna on kuulemma sanonut aikoinaan, että peruskoulu on jumalasta. Valitettavasti en pääse enää häneltä kysymään, mitä Erno Paasilinna tällä tarkoitti. Pitää miettiä itse. Heti huomaa, ettei Paasilinnalle kaikki täällä maanpinnalla ole jumalallista, vaan peruskoulu on lähinnä poikkeus. Poikkeus joka vahvistaa yleisesti ja yhtäläisesti hyväksytyn eriarvoisuussäännön: olemme erilaisia ja auttamattoman individualistisia markkinapellejä. Täällä tosiaan on hyväksytty eriarvoisuus. Peruskoulu on tässä mielessä vieläkin divine, sillä peruskoulussa lähdetään vielä ainakin teoriassa samalta viivalta.- ja oikeastaan vielä samalta aaltopituudeltakin. Näin voidaan sanoa, että Suomessa kaikki onnistuvat lähdössä, vaikka itse lähtökohdat ovat koko ajan eriarvoistumassa. Lähdön lisäksi peruskoulu tarjoaa, ainakin minulle tarjosi, tähtihetkiä, joita ei oikeastaan voi saada muualta. Seuraavaksi luettelo omista peruskoulu-muistoisista tähtihetkistä: Päärooli näytelmässä Lintu sininen, kehut Nalle Karvatassu kirjaesitelmästä, selviytyminen luokan kuoroon arvosanalla 8-, häviön välttäminen yhdessä haasteellisessa pihatappelussa ja suudelma koulun diskossa ruutuhousuista huolimatta. Ilman peruskoulua minä en olisi minä, etkä sinä sinä.

Koulut, laskennallinen säästökohde

2006-12-08T14:02:00.000+02:00

Minua on alkanut ottaa sen verran päähän asioiden yksinkertaistaminen koulujen lakkauttamiskeskustelussa, että kirjasin ajatukseni kolumnin muotoon. Kolumni julkaistiin Helsingin Uutisissa 6.12. Kaupungin taloutta tulisi aina hoitaa kustannustehokkaasti: siis huomioida ne kohdat ja kohteet, joissa resursseja, voimavaroja ei hyödynnetä tarpeeksi. Nykyisin tällainen tehokkuusarviointi voidaan suorittaa näennäisen objektiivisesti ja korrektisti. Kaupunki palkkaa osaavan konsulttifirman, joka kartoittaa tehostamistarpeen, ja raportoi tulokset. Sen pohjalta sitten taas toteutetaan kiistattoman taloudellisesti vaadittavat uudistukset. Näin se menee. Viimeksi selvitys tehtiin kaupungin kouluverkostosta. Sieltä löytyi selkeä säästämiskohde. Yhdistetään joitain kouluja, ja lakkautetut koulutilat myydään tai vuokrataan. Ja säästyvät rahat käytetään jo aiemmin opetuksesta tehtyjen säästöjen peruuttamiseen. Paperilla ja muutenkin konsulttien näkemys tuntui oikealta. Kaikki ikään kuin voittaisivat. Pienet silmäparit saisivat seinien katselun sijaan parempaa opetusta, ja tyhjät tilat saataisiin muihin tarkoituksiin. Mutta niin kuin usein tämäkin säästökohde on liian hyvä ollakseen ihan todellinen. Siihen sisältyy turhan monta muttaa. Monesta asiasta ei ole mitään varmuutta. Ensinnäkin ei ole mitään varmuutta saadaanko tilat vuokrattua tai myytyä. Ja taustalla on vielä suurempia muttia. Nyt jo ennustetaan, että Helsingin koululaisten määrä supistuu vuoteen 2015 mennessä 20 prosentilla. Eli kahdeksan vuoden päästä täällä on viidennes vähemmän lapsia. Se on iso luku, jopa pelottava. Lapsiperheiden poismuutto on Helsingin todellinen ongelma, ei laaja kouluverkko. Onko Helsingistä tulossa pikkuhiljaa vain vanhenevan aikuisväestön ja heitä palvelevien sinkkujen ikä-city, Florida. Näin näyttää käyvän, jos ei haluta nähdä muutosprosessin syitä ja seurauksia. Ainakaan lapsiperheiden merkitystä ja muuttuneita tarpeita ei oikein Helsingissä ymmärretä. On totuttu siihen, että nuoret perheet etsivät ensisijaisesti asuntoa itselleen. Ja jos niitä sinne tänne Helsinkiin rakennetaan, niin asia on hoidettu. Ei se näin yksinkertaista enää ole. Pelkällä asuntopolitiikalla ei Helsinki pysty lähikuntien kanssa kilpailemaan. Täällä tarvittaisiin niin sanottua modernia perhepolitiikkaa, jotta perheet luottaisivat Helsingin kykyyn ja haluun ottaa huomioon heidän muuttuneet tarpeensa. Urbaanissa asuinympäristössä lapsen kasvattaminen ei ole kovin helppoa. Lähikuntiin muutto on kokoajan mielessä monella perheellä. Heille pienikin muutos lapsen kouluympäristössä, sen turvallisuudessa, voi saada muuttosuunnitelman toteutumaan ja auton nokan kääntymään. Tässä tilanteessa ei Helsingin todellakaan kannata lähteä säästämään lakkauttamalla perinteisiä pienkouluja, jotka ovat Helsingin kiistämättömiä vahvuuksia. Onhan tämän tyyppinen ymmärtäminen vaikeampaa kuin puhdas kustannushyöty-analyysi, mutta ei nyt ylivoimaista. Kysymys on asenteista. Enkä viitsi kohteliaisuussyistä tässä sanoa keiden asenteista.

Hyvää itsenäisyyspäivää.

2006-12-06T14:09:00.000+02:00

Itsenäisyyspäivä on sukupolvijuhla. Hyvä juhla, jonka ajatus on palauttaa mieleen sukupolvien välinen jatkumo, ketju: Sotaan joutuminen, maan jälleen rakennus ja hyvinvointivaltion synty. Muistamisen lisäksi pitäisi samalla katsoa tiukasti eteenpäin. Tunnustaa pienten ikäluokkien, nuorten, kova rooli globaaleilla työmarkkinoilla. Kunnioittaa voi myös nuorempiaan. Kirjoitin tämän vuoden alussa sukupolvikirjan Ahne Sukupolvi. Tarkastelin mitä suuret ikäluokat ovat yhteiskunnassa tehneet, ja jättäneet tekemättä, viimeisen 15- vuoden aikana. Ja syytin molemmista. Vaikka tunnustaakin toisten hienot teot, on joskus hyvä asettaa heidän eteensä näinkin näyttävä peili. Kirjan oli tarkoitus olla eräänlainen hiljaisten ikäluokkien ryhmäkanne. (http://www.ajatuskirjat.fi/suomi/lukunayte_ahnesukupolvi.asp) Näin itsenäisyyspäivänä haluan kiittää kirjan tekoon osallistuneita. On luontevaa ja välttämätöntä kiittää läheisiäni, perhettä ja vanhempiani sekä ystäviäni, jotka tavalla tai toisella ovat jo pitkään joutuneet heijastelemaan ajatuksiani. Kiitos. Kiitän myös rohkeita ja taitavia Ajatus Kirjojen ammattilaisia, jotka saivat ajatukseni luettavaan muotoon. Kiitos Jan Erola, Tarja Virolainen, Ilpo Jäppinen, sekä Riitta Virkkunen ja Ville Tietäväinen. Näiden tukipilareiden lisäksi kiitän myös ahneen ikäluokan vähemmän ahneita, ilman teitä ei kirjaa tosiaan olisi kannattanut kirjoittaa. Monilla teistä oli sydäntä ottaa provokaatio vastaan. Lopuksi kiitän itsenäisen Suomen itsenäisiä virkamiehiä. Kun soitin teille, ja ilmoitin kirjoittavani kirjan, joka vetelee valtio-eliittiä märällä rätillä pitkin poskia- annoitte te kuitenkin kaiken apunne, jotta kirjaan saatiin oikeat ja ajantasaiset tiedot. Se oli upea osoitus läpinäkyvästä, ja vastuulisesta Suomesta, jossa saa ja pitää, ajatella myös toisin. Kiitos siitä. Nyt puen frakin päälleni, ja lähden juhlimaan itsenäisyyttä Linnan juhlavastaanotolle.

Paska päivä

2006-12-04T18:30:00.000+02:00

Kaupunginhallitus päätti tänään esittää kaupunginvaltuustolle, että Hanasaari A voimalaitos puretaan ilman, että vaihtoehtoista käyttöä selvitetään. Samalla kaupunginhallitus sitoutui rakentamaan alueelle kolme noin 45-55 metriä leveätä, ja 70 metriä korkeata (maanpinnalta 50m)siiloa, jonne kivihiili pakataan. Tästä ollaan sitten valmiita maksamaan kertakorvauksena 127 miljoonaa, sekä joka vuosi pitkälle tulevaisuuteen 9-11 miljoonaa euroa. Vertailun vuoksi sanottakoon, että suunnitellusta koulujen lakkauttamisesta saadaan vuosisäästöinä maksimisssaan 10 miljoonaa euroa. On kyllä vaikea uskoa, että tuleva asuntorakentaminen juuri noille neliöille, on tuon rahan arvoista. Esitin seuraavaa muotoilua päätökseksi: Kaupunginvaltuusto päättänee palauttaa hankesuunnitelman uudelleen valmisteltavaksi siten, että selvitetään eri vaihtoehtoja Hanasaaren A-voimalaitoksen soveltuvuudesta uusiokäyttöön, osaksi uutta osayleiskaavaa. Lisäksi suunnitellusta voimalan purusta, sekä kiviihiililogistiikan siirrosta teetetään kustannushyöty-analyysi, jolla voidaan todentaa onko hanke siitä aiheutuvien kustannusten arvoinen. En kuitenkaan saanut kannatusta esitykselleni, joten äänestin Kimmo Helistön esityksen puolesta, joka oli muuten omani kanssa yhtenevä, mutta se kiinnitti huomiota vain voimalarakennuksen mahdolliseen uusiokäyttöön. Hyvä niinkin. Kokouksessa Kimmonkin esitys kaatui äänin 10-4. Tuntuu kyllä aivan päättömältä, että ei voida edes selvittää vaihtoehtoista käyttöä. Meillä helsinkiläisillä on vain kerran historiassa mahdollisuus rakentaa nuo rannat. Ja nyt se tehdään pakotetulla hälläväliä mentaliteetilla. Syljettää, kun ajattelen kaupunginsuunnittelija Mikael Sundmanin lausuntoa siitä, että nyt päästään eroon köyhyyden historiasta. Oma isoisäni oli töissä kyseisellä alueella, Helsingin kaasulaitoksella, ja minä kyllä olen enemmänkin ylpeä tuosta historiasta. Tässä kaupungissa ei haluta vain päästä eroon köyhyyden historiasta, vaan myös työn historiasta. Pakko lopettaa vuodatus tähän kun en oikein keksi tarpeeksi vittumaista kirosanaa kuvaamaan tunteitani. P.S. Jouduin äänestämään vastoin puolueeni ryhmäkuria, ja nyt täytyy vielä odotella mahdollista sanktiota tästä. Sinänsä en mielelläni äänestä ryhmän tahtoa vastaan, mutta tämän päätöksen kanssa en olisi kehdannut kasvojani näyttää. Olen ollut Kaupunginvaltuutettu yli kymmenen vuotta, ja tämä oli toinen kerta kun äänestin vastoin ryhmäkuria. Edellinen kerta oli, kun äänestettiin Makasiinien purusta, eli Töölönlahden kaavasta.

Sipoo eli Gumbostrandin stadilaiset?

2006-11-30T20:41:00.000+02:00

Selvitysmies Myllyniemen lausunto Sipoosta tuli tänään. Sen mukaan Helsinki olisi saamassa noin puolet siitä pinta-alasta, jota esitti. Hyvä näinkin. Helsinki on jo pitkään yrittänyt neuvotella Sipoon kanssa, jotta kaupunkirakenne voisi luontevasti kehittyä myös idässä. Nyt metro törmää kuin seinään, tai paremminkin heinäpaaliin, kaupungin itärajalla. Sipoo ei vain ole halunnut neuvotella. Sipoolle on kelvannut mainiosti Helsinki työssäkäyntialueena, lasten koulupaikkana, kulttuuripalveluna ja vaikka minä. Kun neuvottelutie kymmenien vuosien aikana oli käyty loppuun, antoi kuntarakenneudistus hyvän syyn kokeilla toista tietä. Helsinki esitti kuntajakolakiin perustuen Sipoon maa-alueiden liittämistä Helsinkiin. On myönnettävä, että päätös tehtiin nopeasti, ja kartat ja muukin suunnittelu oli vähän sinne päin. Silti perustarve oli mielestäni olemassa ja siksi hankekin kannatettava. Helsinki joutuu jo nyt rakentamaan asuntoja aivan älyttömiin paikkoihin kuten täysin pilaantuneelle maalle Viikin ampumaradan päälle. Helsinki ei siis ole ryöväämässä maata, vaan toimii aivan lain mukaan. Ja mitä luultavimmin kaikki oikeusasteet kyllä käydään läpi. Täysin toinen asia on sitten röyhkeä käytös, puhe nakkikioski-sipoosta ja muu pelleily. Tätä vahvemman oikeudella uhittelua en hyväksy missään muodossa. Kustaa Vaasa-pässi nyt vain päätti perustaa Helsingin niemelle, ja me emme enää sille niemelle kurjistumatta mahdu. Se, että metrorata pian saattaisi jatkua sekä idässä, että lännessä on kyllä kaikkien etu. Ei vähiten luonnon. P.S. Sipoolaiset, kun huudatte: näpit irti Sipoosta, Tassarna bort i Sibbo, niin muistakaa ainakin illalla kertoa mukanananne olleille pienille lapsille, että helsinkiläiset ovat toisinaan ihan ok heppuja.

Koulujen lopettaminen

2006-11-27T21:29:00.000+02:00

Tulin juuri kotiin Kaupunginhallituksen kokouksesta. Kokous oli tavallista pidempi niin sanottu strategiakokous, jonka asialista oli pitkä: mm. kaupungin tietotekniikkastrategia ja paljon puhuttu kouluverkkouudistus. Aika moni tietää, että kaupunki suunnittelee useiden koulujen lakkauttamista. Syy tähän on matemaattisesti selvä. Väestöennusteen mukaan kaupungissa on vuonna 2015 vajaat 10 000 lasta (7-18v) vähemmän kuin nyt. Tähän perustuen konsulttiselvityksessä on laskettu, että luopumalla osasta koulukiinteistöjä, kaupunki säästää noin kymmenen miljoonaa. Ja tämä raha voitaisiin sitten sijoittaa itse opetukseen. Kuten sanoin, asia on matemaattisesti selvä, mitään muuta selvää asiassa ei sitten olekaan. Itse ajattelen, että kaupungin ongelma ei ole niinkään laaja kouluverkko, vaan se että täältä tosiaan muuttavat lapsiperheet pois. Jos väestöennuste pitää paikkansa, on Helsingissä kymmenen vuoden sisällä 20 prosenttia vähemmän lapsia. Helsingistä on tosiaan tulossa eläkeläisten ja lapsettomien pätkätyö-nuorten kaupunki. Kaupungissa kannattaisi nyt miettiä todella tarkkaan mitä kaupunki olisi valmis maksamaan, etteivät perheet karkaisi naapurikuntiin. Ja kun suoraa rahaa ei voida jakaa, ja väljillä asunnoillakaan emme kykene kilpailemaan, on tarjottava jotain muuta. Yksi ajatus voisi olla lähikoulun ja sen jatkuvuuden turvaaminen, sekä lupaus luokkakokojen säilyttämisestä. Lastensa kouluja aktiviisesti puolustavat vanhemmat ainakin väittävät, että näillä asioilla on ratkaiseva merkitys kotikuntapäätöksiä tehtäessä. Pitäisikö heitä uskoa?

KIITOS

2006-11-23T22:57:00.000+02:00

Tapaaminen vaalien merkeissä oli hyvä. Koetamme pian järkätä uuden, että nekin jotka eivät nyt kerinneet paikalle, pääsevät suunnitelmista kärryille. Tulen kyllä sopivassa vaiheessa esittelemään koko kampanjan blogissakin. Mutta sitä ennen blogikin menee uusiksi. Mukaan voi ilmoittautua laittamalla yhteystietonsa minulle; osku@osku.net.

Muistutus ja modernia perhepolitiikkaa

2006-11-23T11:06:00.000+02:00

Tänään on siis 17.30-20.00 Paasitornissa (aulassa opastus) vaalit 2007- tapaaminen. Tilaisuus on todella vapaamuotoinen, ja se sitoo vain ajatteluun, ei muuhun. Tervetuloa. Olof Palmen poika professori Joakim Palme vieraili viime viikolla täällä Suomessa Kalevi Sorsa -säätiön vieraana, ja minuun hänen puheensa teki vahvan vaikutuksen. Perhepolitiikan modernisaatio Globaalimaailmassa on kaikki perinteiset asiat ymmärrettävä uudelleen. Käsitteiden sisältö ei ole entinen. Talouden puolella tämä muutos on jo hyväksytty tai ainakin sisäistetty kansan yhteiseen muistiin. Suurliikemies George Soros on nyt kaikkien mielestä hyväntekijä ja sijoittaja. Menneessä maailmassa soroksia nimitettiin yksiselitteisesti keinottelijoiksi. Aiemmin optioita olisi nimitetty suoraan sisäiseksi lahjonnaksi, korruptioksi. Nyt ne kulkevat johdon sitouttamisen nimellä. Joissakin asioissa kuten perhepolitiikassa kieli säilyy entisenä, vaikka sielläkin sisältö on muuttunut täysin. Perhe ei ole enää entinen ydinperhe, vaan lähinnä tunneyksikkö, jolle ei ole vielä löytynyt sopivaa nimeä. Vanha perhekäsite on muuttunut ajanhallinta-logistiikaksi, jossa yhteiset hetket löytyvät seinäkalenterista ja kännykästä. Kalevi Sorsa-päivillä puhunut professori Joakim Palme tosin puhui vielä perhepolitiikasta, mutta tarjosi sen radikaalia modernisoimista. Ruotsissa ymmärretään tässäkin asiassa nopeammin, mitä globaalikello on perheille lyönyt. Entinen perheenmääritys ja sille asetetut vaateet eivät enää kohtaa. Suomessa jaksetaan vielä iloita, kun puhemies laittaa lapsilleen aamupuuroa tai kun isyysvapaiden rahoituksesta ja pituudesta puhutaan perhepolitiikan suurina voittoina. Ihan tärkeitä asioita, ja asenteita muuttavia, mutta aivan liian hitaita auttaakseen nykyperheitä tai niiksi aikovia. Perhepolitiikan ongelmat ovat paljon kovempia kuin aamupuurokeittojärjestelyt. Pitäisi kiinnittää huomiota siihen, että nuoret perheet ovat aika yksin. Sekin Palmen kertoma tosiseikka pitäisi saada yleiseen tietoisuuteen, että modernissa yhteiskunnassa lapsen kasvatus vie enemmän varoja. Ja se ei tarkoita todellakaan lelujen määrää, vaan kasvatukseen liittyviä rakenteellisia kustannuksia: tietokoneita, kännyköitä, toiminta- ja puheterapioita maksullisia iltapäivähoitoja ja urheiluharrastuksia. Nämä kaikki alkavat olla välttämättömyyksiä, että lapsi sijoittuu perheen ajanhallintajärjestelmiin. Lapset ovat nyt ylellisyyttä joihin on varaa vain rikkailla tai köyhillä. Väliinputoajat haikailevat lisää lapsia, jatkuvuutta elämälleen ja työlleen. Lapsia tästä haikailusta saattaa syntyäkin, mutta vähemmän perheitä tai edes tunneyksikköjä. Modernissa yhteiskunnassa perhepolitiikkaan on suhtauduttava yhtä asiallisesti kuin teollisuuspolitiikkaan. Ja on ymmärrettävä, että onnistunut perhepolitiikka on edellytys hyvinvointivaltiolle. Esimerkiksi lomalainsäädäntö olisi uudistettava radikaalisti. Pienille nuoremmille ikäluokille olisi suunnattava erityinen jaksamisbonus; kerran viidessä vuodessa palkallinen 3- 4 kuukauden loma, jonka voi käyttää kuinka haluaa. Aletaan yhdessä etsiä tälle rahoitusta, sen sijaan että pidetään tuhat työn ja perheen yhteensovittamis-seminaaria. Lisäksi moderni perhepolitiikka olisi yhdistettävä sukupolvien väliseen kanssakäymiseen. Ymmärrettävä, että perhepolitiikka on osa elinkaari- ja eläkepolitiikkaa. Ne ovat toisistaan riippuvaisia.

KUTSU KAIKILLE

2006-11-20T10:07:00.000+02:00

Hyvät blogini lukijat, Vaalityöni on käynnistynyt, ja kutsun teidät kaikki kuuntelemaan mitä on tarkoitus tehdä ja miksi. Tilaisuus on hyvin vapaamuotoinen. Se ei sido mihinkään, ja passiivinen tarkkailijan rooli sopii mainiosti. Älä siis jätä tulematta siksi, että et tiedä mitä tällaisissa tilaisuuksissa tapahtuu. en tiedä vielä minäkään, mutta uskon sen kyllä selviävän. Ainakin tarkennan hieman näitä sukupolvikysymyksiä, ja sitä miksi niistä pitää puhua viimeistään nyt.

2006-11-19T13:29:00.000+02:00

Sunnuntai. Rauhaisaa. Ei mitään muille jaettavia tapahtumia tai ajatuksia. -Perhejuttuja. Viime viikko oli aika kiireinen. On pakko myöntää itselle, että viikko joka sisälsi kuusi puhetilaisuutta, kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston kokoukset, sekä työt Filmiteollisuudessa, ei anna paljon tilaa millekään muulle. Viikonloppu onkin mennyt pohtiessa, että mitä missäkin tuli sanottua, ja millainen vastaanotto oli, ja mitä olisi pitänyt tehdä toisin. Enpä tiedä- sukupolvitematiikka, josta kierrän puhumassa, ainakin kiinnostaa. Se on selvä. Ja enää en ole yksin näiden asioiden kanssa. Sain suuren kunnian olla Suomen ylioppilaskuntien liiton SYL:n liittokokous-puheenpitäjä. Oli hienoa puhua. Vielä hienompaa oli lukea liittokokouskannanotto: Kannanotto 18.11.2006 SYL "Eduskunta unohtanut sukupolvien välisen tasa-arvon Suomalaista politiikkaa leimaa käänteinen ikäsyrjintä. Nuoret ja opiskelijat ovat jääneet päätöksenteossa muiden ikäluokkien varjoon. Tämä on vaarantanut nuorten mahdollisuuden tasapainoiseen elämään ja opiskeluun. Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ry:n liittokokous on syvästi huolissaan ikärakenteen muutoksen yhteiskunnalle tuomista haasteista. Eläkkeiden rahastointiaste on ollut täysin riittämätön kattamaan niitä kuluja, joita yhä kasvava eläkeläisten määrä aiheuttaa. Myös erilaiset sosiaali- ja terveydenhuollon kustannukset kasvavat väestön ikääntymisen myötä. Samaan aikaan yhä pienempi osa kansalaisista on työtä tekeviä. Me nuoret emme yksin suostu maksamaan ikärakenteen vanhenemisesta koituvia kustannuksia. Me emme suostu kustantamaan suurten ikäluokkien elämistä yli varojen, jos saamme jaettavasta kakusta sen viimeisen viipaleen. Suurille ikäluokille nyt ja tulevaisuudessa kohdistuvat tulonsiirrot ovat kasvaneet huomattavasti nopeammin kuin esimerkiksi opiskeluun liittyvät etuudet. Opintorahan nykytila on suomalaisen hyvinvointivaltion pohjanoteeraus: korkeakouluopiskelijoiden opintorahaa on viimeksi nostettu 15 vuotta sitten. Samanaikaisesti keskustellaan siitä, onko Suomella varaa tarjota maksutonta tutkintokoulutusta myös tulevaisuudessa. Nämä päätökset tai päättämättä jättämiset vaikuttavat suoraan tämän päivän ja huomisen nuoriin. Politiikka on valintojen tekemistä. Eduskunnan keski-ikä on tällä hetkellä 51 vuotta, kun miesten keski-ikä on Suomessa 39 vuotta ja naisten 42 vuotta. Päätöksentekijöiden ikärakenne vaikuttaa siihen, mitä kansanosaa poliittiset valinnat tukevat. Maaliskuun eduskuntavaaleissa nuorilla on seuraava mahdollisuus vaikuttaa. SYL kehottaa opiskelijoita äänestämään vaaleissa niitä nuoria ehdokkaita, jotka ovat aidosti kiinnostuneita nuorten ja opiskelijoiden asioista sekä kannattavat tasapuolisuutta ikäryhmien kesken." HIENOA. Sukupolviasiat nousevat ilman muuta vaaliteemaksi. Toivottavasti ei vain ole liian myöhäistä. No joo. Viikonloppuna käynnistyi myös kauden 2006-2007 korismatsit. Tuntui aika rankalta ostaa koripalloliiton seniorilisenssi. Niin sanotussa ikämiessarjassa saavat nykyään pelata kaikki ennen vuotta 1972 syntyneet. Voitimme perjantaina Pussihukkien seniorit niukasti ja otimme ihan järkyttävällä tavalla pataamme lauantaina Leppävaaran Pyrinnön "faijoilta". Oma saldo 16+ 2 pistettä, ja venähtänyt keskisormi. Tässä 35+ sarjassa on se hieno puoli, että erilaisten pelaajaurien jälkeen näkee taas samoja kundeja, joita vastaan, tai joiden kanssa pelasi jo kahdeksanvuotiaana. Silloin Pakilan NMKY:ssa, ja nyt Sarvipöllöjen veljeskunnan kunniakkaassa joukkueessa.

Life before 50 is nothing but a warm-up

2006-11-16T22:02:00.000+02:00

Olin eilen vieraana Yhteiskuntaeettisen seuran tilaisuudessa, ja tänään paneelistina ET-lehden: Aikuisten M&M-illassa. Yhteiskuntaeettinen seura oli minulle uusi tuttavuus, mutta mukava sellainen. On helpottavaa tietää, että yhteiskunnallisia asioita ruoditaan muuallakin kuin poliittisissa ympyröissä. Keskustelun aikana tuli sellainen olo, että näihin ihmisiin olisi kiva tutustua paremmin. http://www.yhteiskuntaetiikka.net/ ET-lehden ilta oli hieman toisentyyppinen kokemus. Arviolta kolmisensataa ihmistä kuunteli ravintola Kaarle XII:ssa väittelyämme aiheesta: "50+ ja suuret ikäluokat; Mekö ahneita, tottakai!" Kutsussa luki näin: "Ahneita elämälle. Ahneita vaikuttamaan tulevaisuuteen, jota on meilläkin eikä vain nuorilla. Ahneita näkemään ja kokemaan, nauttimaan ja vaatimaan. Ahneita vihdoin tekemään asioita, jotka ovat meille tärkeitä. Ahneita vapaudelle, itsenäisyydelle, seikkailullekin. Nyt, kun työt on tehty, yhteiskuntaa rakennettu, veroja maksettu, vastuuta kannettu, velat maksettu ja lapsetkin omillaan. Kuka sanoo soo, soo mummot ja vaarit ja väittää, ettei meillä ole oikeutta?" En siis ollut varsinaisesti kotikentällä, ja sen kyllä huomasi. Sinänsä oli ihan piristävää kuulla, että olen täysin väärässä sukupolviteeseissäni. Yhteiskunta kun on kuulemma pikemminkin muuttumassa yhä perhekeskeisemmäksi,sukupolviristiriidat poistuneet ja hedonismi on lähinnä nuorten juttu, josta parantuu iän myötä. Täytyy tosiaan tunnustaa, että näen Nyky-Suomen hieman eri tavoin. Mainostoimisto Bobin Marko Parkkinenkin vain ihmetteli, että miksei vaippamainoksia suunnata eläköityville, kun isovanhemmat niin innolla ovat lastenlapsiaan hoivaamassa. Toisaalta epäilenpä ostaisiko Pampers tai Libero mainontansa Bobilta, jos he esittävät kohderyhmäksi näitä aktiivisia senioreita. No joo. Olen kyllä yrittänyt välttää näitä yksilötason ahne, ei-ahne keskusteluita. Lähinnä yritin sanoa, että kun globaali-työmarkkinamurros vaatii nuoremmilta ikäluokilta joka tason joustavuutta; jatkuvaa kouluttautumista, pätkittäistä työtä, ilmaisia harjoitteluja, liikkuvuutta paikkakunnalta toiselle ja niin edelleen, on päivän selvää, ettei eläköityminenkään tapahdu muutoksitta. Siksi eläköityvän ei tulisi asemoida itseään (markkinahepuista huolimatta) vain kuluttajaksi tai oloneuvokseksi. Huolta yhteiskunnasta on kannettava, vaikkei töissä enää olisikaan. Ja onneksi suuri osa tämän kyllä ymmärtääkin. Sain muuten lahjaksi paneelista paidan ja mukin, joissa luki: " Life before 50 is nothing but a warm-up." Kiitos niistä. Hymyilytti.

Sukupolvisopimus Koillis-Helsingin lukiossa

2006-11-14T20:13:00.000+02:00

Puhuin tänään iltapäivällä Koillis-Helsingin lukiossa niistä vaateista ja velvotteista, joita nuoremmille, hiljaisille ikäluokille on asetettu. Puhuin aika epäselvästi. Huomasin ajattelevani samalla kun puhuin, että osuvatko nämä sukupolviasiat lukioikäisiin. Esitykseni kun painottuu eläke- ja valtionvelka velvotteiden ja rikkonaisen työelämän epäsuhtaan. Ja näiden asioiden uskoisi avautuvan parhaiten, vasta kun on päässyt kunnolla työelämän suloisen karvaaseen makuun. Pystyin oikeastaan vain seuraamaan katseita ja eleitä,ja miettimään sanojani sen mukaan. - kuten aina. Mutta uskaltaisin väittää, että ei puolitoistatuntinen ketään ihan kylmäksi jättänyt. Voi kun tuo jengi olisi alusta asti tarkempi ja poliittisempi kuin omat ikätoverini. Ainakin heillä on todella asialleen omistautuneet Historian ja yhteiskuntaopin opettajat, todelliset isänmaan toivot. Minulle esitettiin hyvä kysymys. Miten ehkäistä, että omaa sukupolveani ei tultaisi syyttämään ahneudesta? Sepä se. Ahneus, jos mikä, on kyllä hyvin periytyvä taipumus- sitä tukevia ympäristötekijöitä kun on ihan riittämiin. Jos yhden ison sukupolven mätämunat nyt todella antavat sukupolvien välisen ketjun katketa, olemalla välinpitämättömiä työelämän pirstoutumisen, eläkevastuiden, omaisuuden myynnin ja valtionvelan suhteen, käy helposti niin, että pullamössö-sukupolvi on lajinsa viimeinen. Sitten ei enää tarvitse puhua sukupolvista, vaan aikakausista kuten Briteissä on kuulemani mukaan jo käynyt. Jokainen vain pitää huolen itsestään ja sillä siisti. Suurten ikäluokkien on vain hyvä muistaa, että silloin raukevat kaikki lupaukset- eläke sellaisetkin.

The Tehdas

2006-11-13T22:27:00.000+02:00

Unohdin laittaa tämän linkin. Jos jaksatte kulkea virtuaalikierroksen tehtaan läpi, ymmärtänette miksi sille kannattaa suoda ajatus tai pari, vaikka purkupäätös osittain onkin tehty. http://hanasaari.hopto.org/

Vaikuttaa saa, ja pitää, myöhässäkin.

2006-11-13T18:51:00.000+02:00

Kaupungissa viriää hiljalleen keskustelu Hanasaari A:n purkamisesta. Voi hyvinkin olla, että helmikuisessa päätöksessä purkaa voimalaitos uuden asuinalueen tieltä pysytään. On silti väärin ja ylimielistä yrittää estää keskustelu sillä verukkeella, että asiasta olisi pitänyt puhua ajoissa ja ennen päätöskokouksia. Istun itse Helsingin Kaupunginhallituksessa, ja olen ollut kaupunginvaltuutettu kymmenen vuotta. Silti minutkin yllätettiin täysin pari viikkoa sitten tiedolla Tennispalatsin mahdollisesta myynnistä. Kuinka siis normaalisti asioita median yms. kautta seuraavan kaupunkilaisen voi olettaa olevan tietoinen mitä asioita on valmistelussa, kun minäkään en ole. On siis erittäin luontevaa, että varsinainen vääntö asioista, kuten Hanasaaresta, käydään vasta kun tieto leviää. Eli antaa palaa vain. Ja mitä valmisteltuun Tennispalatsin myyntiin tulee, en aio hyväksyä sitä mistään hinnasta. Kamppi on jo nyt niin täyteen ahdettu, että Tennispalatsin täytyy voida olla avointa tilaa, ja mielellään nykyisenkaltaisessa kulttuurikäytössä. Helsinkiin on muuten rakentumassa seuraavan kymmenen vuoden aikana neljä uutta osayleiskaavaa, asuinaluetta, joihin tulee yhtensä noin 60 000 uutta asukasta plus työpaikat. Rakentuvat alueet ovat Keski-Pasila, Kruununvuorenranta Laajasalossa, Jätkäsaari sekä Hermanni-Sompasaaren alue eli Kalasatama. Kannattaa siis jo ajoissa käydä katsomassa mitä hienoa tai arvokasta, on näiden alle jäämässä. Tosin, jos orjallisesti kunnioittaa kaupunkibyrokratiaa, olette jo myöhässä. Menkää silti.

Hyviä uutisia

2006-11-09T20:50:00.000+02:00

Maailmassa tapahtuu sentään hyviäkin asioita. Demokraattien voitto Yhdysvaltojen vaaleissa oli upea juttu. Kumpa todella kävisi niin, että Yhdysvaltojen osaaminen olisi jatkossa paremmassa käytössä. Niin ja ei ole varmaan kenellekään yllätys, että pääministeri Vanhasen ja presidentti Halosen selkeät viestit Nato-oven sulkemisesta, tuntuvat minusta todella vastuullisilta ja oikeilta. Nettisivujeni kirjoituksia osiosta löytyy enemmän ajatuksiani edellämainituista kansainvälisen politiikan ydinasioista.

Mainonta ja suuret ikäluokat

2006-11-07T21:12:00.000+02:00

Valmistelen aamuksi puhetta mainonnan ammattilaisille. Mainosväki tuntuu olevan ennakkoluulottomampi ja jotenkin valmiimpi vastaanottamaan uuden näkökulman. En tiedä kuinka he ottavat vastaan väitteeni, että sukupolviristiriita kärjistyy Suomessakin kun pienet hiljaiset ikäluokat vihdoin tajuavat millaisen yhteiskunnallisen perinnön ovat saamassa, mutta mainostoimistojen on ainakin oltava tietoisia mahdollisista asennemuutoksista. Suurten ikäluokkien vallan kasvua voi tosiaan tarkastella myös mainonnan näkökulmasta. Tämä itseriittoisa sukupolvihan on jo pitkään ollut närkästynyt siitä, että heille ei suunnata tarpeeksi mainontaa, vaikka heillä on ostovoimaa, ja he ovat suorastaan nälkäisiä kuluttamaan. Eikö ole suloista. Siinä sitä onkin ongelmaa kerrakseen. Meillä on nyt ihan uudenlainen mummi-sukupolvi; kuluttajamummot ja- vaarit, jotka tosiaan kerjäävät heille suunnattua mainontaa. Hyvät suuret ikäluokat, huutoonne on vastattu. Katsokaa ympärillenne, teitä lähestytään, ja teidän rahanne otetaan mielihyvin vastaan. Kaukana ovat ne ajat jolloin teitä muisti suoramyyntikirjeellä vain Valitut palat. Nyt uudessa upeassa iässä oleville aktiivi-senioreille on tarjolla ihan omia lehtiä, joista saa kivoja vinkkejä kuinka sijoittaa ihan ikiomat eurot. Lisäksi pankit mainostavat käänteislainoja, joilla voi siivun asuinkiinteistöstään muuttaa puhtaaksi rahaksi tai vaikka Goan matkaksi. Maailma on tosiaan täynnä pelaamattomia golf-kenttiä. Mainosväkeä on uskominen. Kun he suuntaavat katseensa eläköityvään väestöön, oikeastaan ensimmäistä kertaa historiassa, on yhteiskunnassa tapahtunut tulonsiirto tosiaan realisoitunut. Meidän pienempien ikäluokkien onkin parempi totuttautua siihen, että oma roolimme on olla purkkaajauhavan, huonokäytöksisen tytön roolissa Teboilin tv-mainoksessa. Kaikki kunnia kuluttaja-mummeille, mutta aika ajoin on kyllä syytä muistuttaa kuinka tuo varallisuuden siirtymä Suomessa on tapahtunut; kuinka asuntojen hinnat kohosivat pilviin, kuinka yhteinen varallisuus myytiin, kuinka eläkkeet ja otettu valtionvelka on ajateltu maksettavan ja niin edelleen. Tällainen hienovarainen muistutus kun on siinä mielessä terveellinen, että ainakin fiksuimpien silmät saattavat avautua. Ja siinä huoltoaseman kassalla silmiin katsookin hitaan purkkajauhavan palvelijan sijasta, eläkkeiden ja valtionvelan maksaja.

Hanasaari A

2006-11-05T12:41:00.000+02:00

Taisin tehdä virheen. Olen Helsingin Kaupunginhallituksen jäsen, ja teimme jo tämän vuoden helmikuussa päätöksen Helsingin Energialaitoksen voimalaitoksen Hanasaari A:n purkamisesta, jotta satamatoiminnoilta vapautuvalle alueelle voitaisiin rakentaa uusi asuinalue, niin sanottu Kalasataman osayleiskaava. Perustelut vanhan ja ulkosivultaan raihnaisen rakennuksen purkamiseksi olivat tuolloin selkeät. Sille ei löydy mitään käyttöä, ja uuden alueen houkuttelevuutta lisäisi rakentamisen aloittaminen sen näkyvimmältä paikalta, Merihakaa vastapäätä, Sörnäisten rantatien viereltä, jossa voimala sijaitsee. Voimalaitoksen purkaminen ja hiilikasan siirtäminen kun lisäisivät alueen yleistä houkuttelevuutta. Nyt harmittaa. Ensinnäkin, olen nyt käynyt sisällä Hanasaari A:ssa. Kuvaamme siellä (olen siis ammatiltani tv-tuottaja Filmiteollisuudessa) Ennätystehdas nimistä ohjelmaa maikkarille, ja on pakko sanoa, että se on jylhin ja katu-uskottavin kuvauspaikka, jossa olemme koskaan toimineet. Rujo rakennus piilottaa sisälleen noin kymmenen tuhatta neliömetriä upeita tiloja, joita koristaa autenttinen 50-luvun teollisuus-design. Todellakin vain mielikuvitus on rajana voimalan kulttuuri-, ja tapahtumakäytölle. Tiedän jo nyt, että tulemme myöhemmin katumaan, mikäli voimala puretaan. Kun Helsinkiin rakentuu uusi kaupunginosa, on siinä onnistuminen kiinni sen kyvystä kiinnittäytyä jo olemassa olevaan kaupunkirakenteeseen. Merihaka ei onnistunut, se huutaa yksinäisyyttään poikkeusyksilönä kaupungin kupeessa, muttei tule koskaan olemaan luonteva osa stadia. Ruoholahti, jossa asun, on lähellä onnistua. Se repii itsensä osaksi kaupunkia lähinnä siksi, että siellä on muutakin kuin asuntoja. Kaapelitehdas, konservatorio, kauppakeskus, kanava ja kansainvälinen koulu houkuttelevat paikalle muitakin kaupunkilaisia kuin parkkipirkkoja ja jäätelöautoja. Johtopäätös edellisestä on se, että uusia kaupunginosia rakennettaessa on suojeltava mahdollisimman paljon vanhaa, ja vielä niin että annetaan tilojen ja paikkojen muotoutua itsekseen. Tyhjällä tilalla on aina tapana täyttyä. Sitä paitsi ei Helsingissä ole koskaan kaduttu, että jokin rakennus on säilytetty. Kaapelitehdaskin oli tarkoitus purkaa, kun Ruoholahtea rakennettiin. Tämän kaupunginsuunnitteluideologiani lisäksi on, kiitos Hesarin toimittaja Jarmo Huuhtasen, minulle alkanut selvitä kuinka järjettömän kallista Hanasaari A:n purkaminen tosiaan olisi. Jättimäisen rakennuksen atomeiksi saattamisen on nyt arvioitu maksavan noin 127 miljoonaa euroa, ja se on vain arvio. Pitäisi ehkä ottaa aikalisä. P.S. Kuvia voimalasta löytyy ainakin näiltä sivuilta: www.thesilentthecomplete.com

Kokeilkaa kirjavisaa.

2006-10-30T20:15:00.000+02:00

Viikonloppu oli jälleen aika puhepainotteinen: poliittinen paneeli STTK:n opiskelijoiden ja nuorten järjestämänä, haastattelu Ahne Sukupolvi-kirjani tiimoilta kirjamessuilla Ajatus-kirjojen osastolla, ja vielä samoilla messuilla sunnuntaina Helsingin Sanomien toimittaja Kimmo Oksasen Makasiinit-kirjan ympärille rakennettu keskustelu kaupunginsuunnittelusta. Lisäksi sunnuntaina esitettiin Einstein-ohjelman jakso, jossa pääsin osoittamaan heikkoa luonnontieteiden tuntemustani. Nyt on hyvä olla vähän aikaa hiljaa. Kuten aiemmin kerroin, lupasin ystävilleni yrittää kirjoittaa aavistuksen henkilökohtaisemmin. Niinpä jaan yhden monivuotisen harrastukseni kanssanne. Olen vastannut Uutispäivä Demarin kulttuurisivujen kirjavisaan viikottain jo vuosikausia. Kyseisen tietokilpailun idea on yksinkertainen ja hieno. Kirjasta ja sen kirjoittajasta annetaan vihje ja lisäksi sitaatti teoksesta. Näiden tietojen perusteella voi sitten aloittaa salapoliisityön. Olen kopioinut tämän viikkoisen visan Demarin nettisivuilta tämän jutun loppuun. Vastaukset pitää lähettää viimeistään huomenna, ja voin antaa teille pienen lisävihjeen. Homma nimittäin ratkeaa, jos jaksatte penkoa mistä Eppu Normaali on nimensä kehittänyt. Jos löydätte vastauksen, neuvon teitä kirjoittamaan teoksesta ja sen tekijästä mahdollisimman persoonallisesti, sillä paras oikea vastaus voittaa viinilahjakortin. Kilpailu löytyy Demarin sivuilta http://www.demari.fi/Article.jsp?article=523&main=9 TÄSSÄ VIHJE: Tämän kirjan kohdalla tekijä, eli nimihenkilö, ja tekemisen tulos menevät usein sekaisin. Kyseinen teos on lajityyppinsä ehdottomasti tunnetuimpia edustajia, jota on paljon versioitu ja muunneltu myöhemmässä kirjallisuudessa ja elokuvassa. Mutta mitä tekemistä Eppu Normaalilla on asian kanssa? Mikä, kuka? Vastaukset oheisiin osoitteisiin viimeistään 31.10. mennessä. Palkinto yhdelle. TÄSSÄ SITAATTI: "Ihmismielelle ei mikään ole tuskallisempaa kuin tunteita kuohuttaneiden tapahtumain jälkeen seuraava kuollut tyyni toimettomuus, joka riistää sielulta sekä toivon että pelon. Justine kuoli ja sai levon, minä olin elossa. Veri virtasi vapaana suonissani,mutta epätoivon ja katumuksen taakka painoi mieltäni, eikä sitä voinut mikään poistaa. Uni pakeni silmistäni; kuljin kuin hornan henki, sillä oli tehnyt sanoinkuvaamattomia kauheuksia, ja paljon, vielä paljon (näin kuvittelin) oli vielä lisää tulossa. Kuitenkin sydämeni tulvi hyväntahtoisuutta ja rakkautta. Olin aloittanut elämäni hyvin aikein ja janonnut hetkeä jolloin voisin toteuttaa niitä käytännössä ja olla hyödyksi lähimmäisilleni. Nyt kaikki oli romahtanut: sen sijaan että olisin voinut puhtaalla omallatunnolla ja tyytyväisenä tarkastella menneisyyttä ja ammentaa siitä uutta toivoa, minut oli vallannut katumuksen ja syyllisyyden tunne, joka syöksi minut ankarien kärsimysten sanoinkuvaamattomaan helvettiin." Vastaukset: kirjavisa@demari.fi P.S. yritin soittaa visaisäntä Rolf Bambergille, ja kysyä lupaa visan mainostamiseen, mutta demarin toimituksessa ei vastannut kukaan, eikä numerotiedustelukaan osannut auttaa. No, en ota tästä tapaa.

2006-10-26T12:19:00.000+03:00

Helsingin kirjamessut alkoivat tänään. Mainoksia messuista on näkynyt jo viikkotolkulla, ja oma yhteenveto on se, että messuilla tapahtuu niin paljon etten kykene poimimaan sieltä mitään erityistä. Silti sinne on toki mentävä. Ajattelin itse mennä perjantaina ihan puhtaasti viettämään messuille aikaa, ja sunnuntaina osallistun Kimmo Oksasen Makasiinit-kirjan ympäriltä käytävään Helsingin tulevaisuus-keskusteluun. Hesarin toimittaja Oksasen teos on vähäeleisyydessään murhaavan tarkka. Ensin makasiineillä oli käyttöarvo osana rautateiden tavaraliikennettä, ja myöhemmin ihan erilainen käyttötarkoitus, ja symboliarvo. Aivan kuten Oksanen hyvin kiteyttää; tämä myöhempi merkitys pakotti kirjoittamaan Makasiinit isolla. Makasiinien historia ja kohtalo linkittyvät minulla demokratian historiaan ja nykytilaan. Demokratia-analogiallani tarkoitan sitä, että Makasiinien purkamispäätös osoitti hyvin miten ylimielisen väärinymmärretty demokratia tänään on. Ei nimittäin ole demokraattista tehdä ratkaisuja enemmistön päätösten mukaan, jollei vähemmistö ymmärrä enemmistön perusteita. Demokratia edellyttää tasa-arvoisia mahdollisuuksia tarkastella eri vaihtoehtoja, ei pelkästään äänienemmistön keräämistä. Kun asiasta 2002 helmikuussa, monien vaiheiden jälkeen, äänestettiin tuntui yhä käsittämättömältä, että musiikkitalolle ei löytynyt Helsingistä mitään muuta paikkaa. Vaihtoehdottomuus tässä asiassa oli toisten mielipiteiden murskaamista, ei demokraattista vaihtoehtojen tarkastelua. Makasiineja ei vain haluttu purkaa, vaan samalla haluttiin myös sanoa, että me teemme mitä huvittaa, ja meille ei kukaan voi mitään. Voi olla, että tämä kuulostaa kärjistykseltä, mutta ei se kyllä sitä ole. Jos haluatte kuulla asiasta lisää niin tulkaa sunnuntaina kirjamessuille 13.45. Silloin Hesarin osastolla puhutaan aiheesta, ja sen ympäriltä.

Nuoret ovat globalisaation häviäjät

2006-10-25T09:24:00.000+03:00

Kävin pari päivää sitten pitkän keskustelun ystävieni kanssa, tai paremminkin sitä voi sanoa ohjeistukseksi. Minulle tehtiin selväksi, että blogin idea ei ole kolumnien julkaiseminen. Blogin pitää on olla henkilökohtaisempi ja helpommin lähestyttävä. Lupasin yrittää. Kerta kuitenkin kiellon päälle; tässä Uutispäivä Demarissa tänään julkaistu kolumnini: NUORET OVAT GLOBALISAATION HÄVIÄJÄT Minua on pitkään harmittanut toistelu, jossa Suomen kerrotaan kuuluvan globalisaation voittajiin, Ensinnä epäilen, onko markkinoiden täysin johtamalla globaalitaloudella yhtään todellista voittajaa. Ainakaan, aiemmat kohtuullisen laatuisat yhteiskunnat kuten Suomi, eivät pysy tässä suuntauksessa mukana. Joka tapauksessa yhtä mahdollista voittajaa kohden syntyy kohtuuttomasti menettäjiä, siis ihmisiä josta järjestelmä ei enää halua vastata. Ryhmänä suurimman tappion tästä globaalisotkusta ovat saamassa nuoret Suomessa, ja muualla Euroopassa. Tämä uskalletaan nyt tunnustaa avoimesti Saksassa. Der Spiegel kartoitti Saksan nuorten tilannetta laajalla tutkimuksella. Vähän joka kohdassa yhteiskunta on muuttunut huonompaan suuntaan. Laajassa selvityksessä vain neljä prosenttia kyselyyn vastanneista piti työnäkymiä parempina kuin kymmenen vuotta aiemmin, ja yli 70 prosenttia huonompina, ja loppujen mielestä muutokset eivät olleet merkittäviä. Saksassa tapahtuu jopa sellaista aiemmin näkemätöntä, että vaikka työnhakija on nuori, hyvin koulutettu, ahkera ja motivoitu, niin vakituinen työ karkaa yhä kauemmaksi. Sama kehitys koskee tietysti myös vanhempia työntekijöitä. Erona on vain se, että vanhempien ei enää tarvitse harkita perheen perustamista. Johtavat sosiologit Saksassa (kuten Ulrich Beck) pitävät myös selviönä, ettei tämä tilanne ole väliaikainen, vaan kysymyksessä on todellinen sukupolvien välinen katkeama työehdoissa. Ja katkeaman vaikutukset näkyvät yhä laajempana kaikkialla yhteiskunnassa. Täällä Suomessa jaksetaan olla tässä kysymyksessä jopa leikkisiä. Puhutaan pullamössö-sukupolvesta, joka hemmoteltuna vähän hakee itseään. Ei nähdä, tai ei haluta nähdä, ettei Suomessakaan nuorille ole tarjolla mitään perinteistä pohjaa, jolle omaa elämää rakentaa. Täälläkin vakituinen työsuhde alkaa olla harvojen herkkua, ja senkään jatkuvuudesta ei ole mitään taetta. Myös oma pikagallupini tuotti aika yllättävän tuloksen puhuttaessa eläkkeistä. Oikeastaan kukaan ei uskonut saavansa mitään kunnon eläkettä. Nuoret ovat aika hyvin vaistonneet tämän nykyisen suuntauksen, vaikka sitä on peitelty puhumalla työvoimapulasta ja omaisuuden siirroista nuorille. Eläkkeiden kohdalla Suomessakin on nyt lähes virallisesti todettu, viimeksi Sixten Korkman, että nuoret ovat eläkkeiden nettomaksajia, jotka saavat tulevaisuudessa eläkkeinä merkittävästi vähemmän kuin maksavat. Nuoren eläke-euro on 80 senttiä, kun 40-luvulla syntyneen eläke-euro on 1, 6 euroa. Asuntojen hinnat ovat suurkaupungeissa karanneet nuorten käsistä. Tosin siinä on paljon omaa syytäkin. Osa nuorista pitää omistusasuntoa ainoana turvana muuttuvassa maailmassa, ja tämäkin osaltaan nostaa asuntojen hintoja. Tekisi mieli sanoa, että oikea äänestäminen on paljon tärkeämpää kuin järjetön asuntosäästäminen. Mihin sitten tämä globalisaation mukanaan tuoma kehityslinjaus lopulta johtaa? Tuleeko suurkaupunkien ympäristöön muodostumaan kokonaan uusi ammattikoulutettu luokka, joka elättää itsensä laajalla kirjolla erilaisia pätkätyöluonteisia käytännön hommia: opettaa jossain pari tuntia, ja siirtyy sitten kielitaitoiseksi matkamuistomyyjäksi tai pyörittämään omaa hodari-bisnestä lopuksi päivää. Ollaan niin sanotusti luovasti köyhiä- ja kaikilla on tosi kivaa. Vai kyllästytäänkö tähän leikkiin ja vedetään radikaaleja johtopäätöksiä. Aletaan etsiä syyllisiä ja kun niitä aletaan etsiä, niin niitä usein löytyy. Tällöin pienikin asia voi sytyttää aika isoja paloja.

työvoimasta ei kilpailla, vaan sitä kilpailutetaan

2006-10-22T13:01:00.000+03:00

Puhuin eilen Metalliliiton seminaarissa Teiskon Murikka-opistolla. Aiheekseni oli annettu "onko ay-liikkellä unelmia?". Minulle varattu parituntinen riitti lähinnä nyky-tilanteen uhkakuvien kartoittamiseen, unelmiin en oikein ehtinyt. Ja voi toki olla, että en perusluonteeltanikaan ole mikään unelmatehtailija. Aihe josta syntyi eniten keskustelua oli työvoimapula. Ainakin puheenvuoroja käyttäneet metalliliittolaiset olivat kanssani samaa mieltä siitä, että työvoimapula on kupla, täysi bluffi. Auditoriossa ei istunut yhtäkään metallityöntekijää, joka olisi kokenut, että hänen työpanoksestaan pidetään kynsin ja hampain kiinni. Erään kommentin mukaan Suomessa on halpatyövoimapula. Niin, tästä tietysti on kysymys. Olisi kai reilua tunnustaa, että pulaa on nimenomaa työvoimasta, josta ei tarvitse paljon maksaa, ja joka ei ole kiinnostunut työsuhteensa laadusta tai kestosta. Työvoimapula on mantra millä perustellaan milloin mitäkin; maassa- ja maahanmuuttoa, vuokratyövoimaa ja niin edelleen. Nyt halutaan osaavaa, mutta halpaa työvoimaa, joka tekee työnsä ja pitää muuten suunsa kiinni. Tähän saakka onkin uskottu, että kiltti, pieni ja hiljainen puudeli-ikäluokka suostuu tähän rooliinsa mukisematta, ja kehittelee vielä pätkätöissään into piukeana innovaatioita, joilla ratkaistaan valtion velkaantuminen ja huoltosuhteen vinoutumisen ongelmat. Väärin uskottu. Jos hiljaiset nuoret ikäluokat joutuvat kaikilla aloilla olemaan joustavampia, tuottavampia sekä kouluttautumaan jatkuvasti, on meillä vähintäänkin oikeus vaatia niin paljon pysyvyyttä työmarkkinoilla, kuin vain kotimaisin päätöksin on mahdollista. Jos silpputyö-sukupolven halutaan vastaavan vanhan sosiaaliturvajärjestelmän mukaisista eläkelupauksista, on meille taattava oikeus vakituiseen kokopäivätyöhön. Muut työsuhdemuodot voivat sitten olla mahdollisuus. Nuorten työoloista mitään tietämättömän sukupolven on hyvä ymmärtää, että nykyään työvoimasta ei kilpailla, vaan sitä kilpailutetaan. Ja siinä on iso ero.

Pätkätyöläisen ongelma on Helsingin ongelma

2006-10-17T09:37:00.000+03:00

Aina tulee hyvä mieli kun kuulee että työttömyys on vähentynyt, ja vielä parempaa työllisyysaste on noussut. Yleensä tällainen myönteinen signaali aiheuttaa vielä sen, että ostaa vähillä rahoillaan jotain lapselle, vaimolle, tai vaikka itselle. Ostojärjestys voi toki toimia toisinkin. Sitä alkaa helposti mielessään kehua nykyistä taloudenpitoa; hallituksessa ollaan ainakin oikeilla jäljillä… siellä tehdään näköjään oikeita päätöksiä, ja kaikkien eduksi… Tällainen tunne kestää vain hetken aikaa. Sitten alkaa tulla mieleen tiettyjä tosiasioita siitä, mitä nämä mairittelevat tunnusluvut merkitsevät Helsingissä ja helsinkiläisille. Täällä on käymässä niin, että vaikka työllisyysluvut ovat sinänsä totta, niin käytännössä kaupungin verotulot laskevat. Mistä siis kiikastaa, missä vika, kun myönteinen kehitys ei tuo kaivattuja tuloja kaupungille. Työpaikkoja tosin syntyy, mutta suurin osa niistä tulee palvelualoille sekä niin sanotuille media- ja kulttuurialoille. Nämä työt ovat tärkeitä ja välttämättömiä, ilman tätä työpanosta kaupungin elämä pysähtyisi. Näille aloille on kuitenkin niputtunut paljon sellaisia töitä, joista saadut tulot ovat hyvin epäsäännöllisiä, ja joilla on vaikea tulla toimeen pääkaupunkiseudulla. Näitä töitä voi olla tilastoidusti kolmekin yhdellä osaajalla, ja silti on turvauduttava sosiaaliapuun. Aika erikoinen tilanne. Töitä siis on. Kaivattua työtä löytyy jopa työvoimapulaksi asti; mutta kaupungin taseessa tämä ei näy, tai näkyy jopa negatiivisena. On kai aika selvää, että jokin mättää nyt pahasti. Eihän sen näin pitäisi mennä. Tästä ”palkka ei riitä elämiseen” tilanteesta johtunee, että tämän vuoden kaupungin budjetti olisi alijäämäinen, mikäli Kaupungin liikelaitokset, lähinnä Helsingin Energia, eivät tuottaisi puhdasta voittoa. Ja tilanne pysyy lähivuosina tällaisena, jollei jotain radikaalia tehdä. Johtopäätös on selvä. työmarkkinoiden silppuuntuminen on nimen omaa Helsingin huoli. Pätkätöissä olevan yksilön ongelma on samalla Helsingin ongelma. Pätkätöitä tekevät pääosin 15–44 vuotiaat ja suuri osa heistä asuu täällä tai on juuri muuttanut pääkaupunkiseudulle. Näitä nuoria jopa houkutellaan tänne työntekoon, kotimaasta ja lähialueilta, vaikka on ilmiselvää että pätkätöistä saatu tulo ei riitä pääkaupunkiseudulla asumiseen saati perheen perustamiseen. Tämän tyyppisen pätkätyövoiman hankinnassa on selvästi näkyvissä vastuunsiirtoa. Yritykset saavat halpaa ja tarpeellista työvoimaa mikä on sinällään ihan ok. Mutta jos palkka ei riitä elämiseen, niin kaupunki tavallaan subventoi koko ajan näitä työnantajia. Ja se ei ole kaupungin tehtävä. Helsinki tosiaan vain näyttää rikkaalta, ja täällä kyllä asuu rikkaita. Kaupungin budjetin kannalta täällä asuvat rikkaatkin ovat kyllä vähän ongelmallisia, väärää lajia. He saavat tuloistaan suurimman osan pääomatuloina, joista ei joudu maksamaan tipan tippaa kunnallisveroa. On selvää, ettei pääomaverotuksen löysyyttä, ja pätkätöistä johtuvia ongelmia voida ratkaista yksin omaa Helsingin keinoin. Mutta kyllä tilanne pitäisi laajemmaltikin hahmottaa ennen kuin se kaatuu päälle.

Jonain päivinä on mukavampi olla demari, kuin jonain toisina.

2006-10-09T22:01:00.000+03:00

Puhuin tänään Ahne sukupolvi-teemasta yhdessä puolueeni SDP:n perinteikkäämmistä yhdistyksistä Tapanilan työväenyhdistyksessä Tapanilan työväentalolla. Olin kyllä otsikoinut puheeni otsakkeella pullamössö-sukupolvelle asetetut vaateet ja velvoitteet. Olen pitänyt aika lailla saman esityksen kirjani kirjoittamisen jälkeen noin 25-kertaa, ja vastaanotto on aina ollut hyvä ja asiallinen. Kasvotusten vaikeiden ja kylmienkin tosiasioiden esittäminen toimii, ja saa aikaan vahvan keskustelun. Niin tänäänkin. Tämän työväenyhdistyksen selkäranka ovat jo vuosia sitten eläkkeelle jääneet aktiivit, jotka ovat olleet liikkeessä mukana vuosikymmeniä. (On yhdistyksessä toki nuoriakin jäseniä). Tuntui hyvältä esittää juuri heille väitteitä ja kysymyksiä tyyliin: Nuorten ikäluokkien työ ja osaaminen pitävät jo nyt tätä yhteiskuntaa pystyssä, ja mikäli nuoret ikäluokat uupuvat työhönsä, romahtaa koko järjestelmä tai Miksi tämä suuri ja mahtava ikäluokka ei kollektiivisesti tunnusta, että heidän työelämänsä oli ja on monin tavoin helpompaa kuin nykyisten työtätekevien. Ainakin jos työtä mitataan sen tuottavuustasolla. Yhdistyksen jäsenet olivat pääosin kanssani samaa mieltä, tai ainakin hyvin kohteliaita ja vieraanvaraisia. Vahvimmin minulle jäi mieleen puheenvuoro jonka esittäjä kertoi olleensa rakennuksilla sodan jälkeen töissä, niin että työsuhde laitettiin poikki joka päivä, alkaakseen taas seuraavana päivänä uudestaan. Puheenvuoron pointti ei kuitenkaan ollut rehvastella kuinka ennen kestettiin hymyssä suin mitä vain. Päinvastoin hän halusi sanoa, että on traagista, että nyky-työelämä on taantunut takaisin 50-luvulle, ja että siitä ei yksikään aatteellinen hyvinvointivaltion kehittäjä voi olla ylpeä. Juuri näin. Juuri hitto vie näin. Minulla ei ollut tuohon mitään lisättävää.

Paskaduuni, mutta tulipa kehuttua

2006-10-01T15:09:00.000+03:00

VR:n makasiinit vaikuttavat ja koskettavat vielä purettuina ja poltettuinakin. Historialliset tiilirakennukset näyttävät saavan myös arvoisensa muistokirjoituksen. Helsingin Sanomain toimittaja Kimmo Oksanen on kirjoittanut kirjan, ja luulen että vielä muitakin tulee. Ihan hyvä näin, sillä makasiinien kohtaloon ja kohteluun liittyy jotain ajalle olennaista, ja jopa pyhän kaltaista. Pyhät makasiinit edustivat aitoa kansalaisaktivismia ja luontevaa kanssakäymistä. Tuleva musiikkitalokaan ei helpolla pääse irti makasiinien pitkästä varjosta, vaan vertautuu makasiinien nukkavieruun elävyyteen. Muutenkaan musiikkitalon tulo ei minua jostain syystä innosta. Kaikki siihen liittyvä vaikuttaa vähän kliiniseltä ja itseään tyrkyttävältä. Hohto puuttuu jo etukäteen. Tuleva johtaja Helena Hiilivirta tosin on asialle omistautuva ja innostava, mutta hankkeen ympärillä on vähän väkinäistä. Tätä väkinäisyyttä voisi helpottaa, jos kaupunki laittaisi surutyönä, sisälle valmistuvaan musiikkitaloon, laatan jossa lukisi vaikka: Tällä paikalla olivat ennen VR:n makasiinit, jotka ajattelemattomat ihmiset tuhosivat ja rakennuttivat tilalle musiikilla tuotteistetun elämysterminaalin. Makasiinien myötä saatiin myös muutama uusi ilmaisu suomen kieleen. Eräs prekariaattinuori käytti sanaa paskaduuni kuvatessaan nuorten työmahdollisuuksia ja näköaloja. Tämä termi taas sotkettiin mediassa kaikkeen mahdolliseen. Siinä meni sekaisin paskaduunit ja pätkätyöt. Sinänsä mukavat ja mielekkäät, mutta työehdoiltaan huonot pätkätyöt sotkettiin tietoisesti prekariaatin paskaduuni-kammoon. Pahinta oli, että suuret ikäluokat löysivät uudelleen nuoruutensa paskaduunit, ja alkoivat kertoa mediassa kalavale-tyyliin kauhukertomuksia hurjista työkokemuksistaan. Yksi kertoi heitelleensä sadan kilon säkkejä kuorma-auton lavalle, toinen oli ihan ollut byggalla töissä, ja muutkin olliloivat, kuka mitenkin. He vertailivat omia nuoruutensa tilapäistöitä nykyiseen rakenteellisesti vääristyneeseen työmarkkinatilanteeseen. He eivät ehkä itsekään huomaa, että he kertovat itsekeskeisiä selviämistarinoita, jotka on tarkoitettu korostamaan heidän nykyistä asemaansa. Alhaalta on lähdetty, ja nyt ollaan aikapoikia. Tällainen puhe on aika raukkista. Verrataan tosiaan ihan pokkana omia tilapäishommia nykyiseen pätkätyömaailmaan, jossa ammattiinsa valmistuneet ihmiset joutuvat työskentelemään vuosikausia epävarmuudessa. Heillä ei ole odotettavissa mitään nopeata nousua uusiin tehtäviin ja varmaan työpaikkaan, kuten Hannu Hanhi- sukupolvella. Tämä tietämättömyys nuorten, ja hyvin nuorten, ikäluokkien työolosuhteista tuntuu olevan lähes kroonista. Nokian Jorma Ollilakin puhui Suomikonepistoolillisen läpiä päähänsä pitäessään nuorten suurimpana ongelmana lihavuutta ja mitä lie varhaisjuoppoutta. Tosi rohkaisevaa puhetta. Näin varmasti motivoidaan tulevaa maksajasukupolvea hoitamaan velvoitteensa: siis maksamaan aiempien ikäluokkien jättämän valtionvelan ja viisikertaa tätä suuremman eläkevelan.

Helsinki hakee kasvua idästä.

2006-09-12T18:59:00.000+03:00

Aika monet ovat sitä mieltä, että Suomessa on vain yksi ja oikea kaupunki- Helsinki. Olen samaa mieltä, vaikka tietysti olen jäävi sanomaan asiasta mitään objektiivista, koska olen syntynyt, kasvanut ja asunut täällä aina. Täytän muutenkin kaikki kliseehelsinkiläisen kriteerit. Minulle Vantaa on aina paikka, joka uskottavan tarinan mukaan, sai nimensä siitä kun joku naishenkilö otti uimalakin päästään; ja tukka oli Vantaalla. Espookaan ei ole kaupunki, vaan mielentila. Mutta vaikka asenteet näin rajoittuneet, niin luotan siihen, että omakohtaisesti nähdystä ja koetusta on apua ja hyötyä Kaupunginhallituksessa. Kaupungissa tapahtuneen hahmottaa aikajärjestyksessä, osaa sijoittaa Elannon pullapuodit ja lippakioskit kaupunkihistorian jatkumoon. Ja visiot ovat kohtuullisen realistisia. Sekin auttaa, ettei ole tarvetta muuttaa Helsinkiä johonkin suuntaan, riittää kun ymmärtää Helsingin ominaispiirteet. Kaupunkitietoisuus antaa myös vapauden ottaa Sipoon alueiden liittämisen Helsinkiin ihan normaalina tapahtumana. Helsinki laajenee, ja tämä dynamiikka täytyy ohjata järkevästi niille lähialueille joille kaupungin kasvu luontevasti sopii ja soveltuu. Jos tälle kaupungin kasvulle asetetaan keinotekoisia kuntakohtaisia rajoituksia, joiden tarkoituksena on vain omien itsetarkoituksellisten kuntarajojen säilyttäminen, ollaan aika kummallisessa tilanteessa. EU laajenee ja syventyy ja Helsinki joutuu kilpailemaan kaupunkina samalta viivalta Itämeren muiden suurkaupunkien kanssa. Kööpenhamina ja Malmö kykenivät rakentamaan sillan välilleen, mutta täällä joudutaan joka rämeiköstä, ja pöpeliköstä vuosikausien oikeusprosesseihin. Ja toisin kun Sipoossa jostain syystä ajatellaan, ei Helsingin laajeneminen Sipooseen ole yritysmaailmasta tunnettu vihamielinen valtaus, kuntakaappaus, vaan lähinnä ystävällinen osakeanti, jolla osa Sipoolaisista saa hyviä, eettisiä Helsinki-osakkeita. Varmasti on myös niin, että osalle sipoolaisista tehdään tällaisten liitosten yhteydessä väkisinkin vääryyttä, mutta sekin on tiettyyn mittaan saakka aidosti korvattavissa. Saihan Harkimon hallinkin alle jäänyt mökkipahanen ilmaisen siirron ja uuden tontin Meilahden huvila-alueelta. Suurelle osalle sipoolaisista liittyminen Helsinkiin on luultavasti mieluisa ja helpottava ratkaisu. Suuruuden ekonomia voi toimia kuntasektorillakin, jos siihen liittyvät taidot osataan yhtä hyvin kuin Helsingissä. Esimerkiksi ekologinen ja tiivis kaupunkirakentaminen ei tarkoita enää asbestibetonimyrkkylähiöitä, vaan mielekästä hyvin suunniteltua asumista lähellä nopeaa ja tehokasta joukkoliikennettä. Kaupunginjohtaja Pajusen Sipoon metrovisioillekin löytyy vastine Kööpenhamina-Malmö siltayhteistyöstä. Uuden kaupunginosan rakentaminen aloitettiin vetämällä upea muutaman minuutin välein kulkeva automaattimetro välittömästi joutomaan halki, niin että vähitellen rakentuva uusi asuinalue on suoraan yhteydessä ydinkeskustaan. Helsingin-seutu tarvitsee tämän tyyppisiä rohkeita ratkaisuja. Sekin hyvä puoli tässä Sipooseen laajentumisessa on, jos se toteutuu, että koko aiemmin suunniteltu Helsingin kaavoitus menee väkisinkin monella tavalla uusiksi. Kun kaupungin pinta-ala kasvaa lähes kolmanneksella, niin täytyy olla aika luupää väittääkseen, ettei se vaikuta mitenkään aiempaan suunniteltuun. Yksittäisillä kohteilla, kuten esimerkiksi Malmin-lentokentällä, on turha spekuloida mutta kaikkihan on tavallaan uudelleen pöydällä. Ja lisäksi Helsingin neuvotteluasema Vantaaseen, ja erityisesti Espooseen päin helpottuu kun Itämeren Helsinki ei ole enää pussinperä, vaan se hengittää liitoksen myötä vapaammin ja innovatiivisemmin. Hienoa. En tiedä miten tässä tulee käymään, mutta jotain lupaavaa on ilmassa. Se tuntuu vaikuttavan poliittisissa toimijoissa, virkamiehissä ja kaupunkilaisissa. Kaikki odottavat jotain, ja silloin yleensä jotain tapahtuukin.

Kotiinpäinveto-vähennys

2006-08-21T19:22:00.000+03:00

Verot kansan verta juo, sanottiin joskus. Kansa tiesi tuolloinkin asioiden laidan. Verot ovat tärkein instrumentti valtion asioiden hoidossa. Instrumentteja on osattava käyttää taiten ja halliten, sillä iloista veronmaksajaa ei ole, eikä tule. Suomen ollessa vielä perinteinen maatalous-suomi, jossa rahaa oli vähän ja velkaa ei saanut, verojen keruu oli lähes taidetta, tosin lähinnä sosialistista realismia. Vielä 60-luvulla alkoholivero muodosti lähes kymmenen prosenttia valtion budjetista. Ja jos valtion tulot eivät riittäneet, korotettiin viime kädessä henkilöverotusta. Mitään pakoreittiä verotuksen välttämiseksi ei silloin ollut, vaan valtio otti tavalla tai toisella kansalaiselta sen minkä tarvitsi. EU-suomessa kaikki on toisin. Nyt veronmaksajaa lähestytään valtion taholta lähes hattu kourassa: saako olla veroehdotusta tai veronalennusta? Nykyään kulutus on muuttunut talouden moottoriksi, ja sen säätelyllä valtio kerää suuren osan rahoituksestaan. Tavallaan asia on ok. Näin sen pitääkin kehittyneessä markkinataloudessa mennä. Tuskin kukaan enää kaipaa entistä pakkoverotusta, joka tosiaan kansan verta joi. Mutta, mutta nykyiseen verojärjestelmään on upotettu ovelia jippoja, joiden avulla siirretään veroja yhä enemmän tavallisen palkansaajan maksettavaksi. Varakkaiden iloksi suunniteltujen veroalejen lisäksi on kehitelty verovähennyksiä joiden päätarkoitus on antaa suoraa verotukea, bonuksia, jo ennestään varakkaille. Kotitalousvähennys on näistä tunnetuin, todellinen pikkulottovoitto niille joilla on varaa teettää kotonaan tai huviloillaan remontteja tai siivoushommia. He saavat näihin remontteihin Suomen valtion tukea 60 prosenttia työn hinnasta. Vuosittain tulee puhtaana käteen maksimissaan noin 2300 euroa per perhe. Kymmenessä vuodessa tämä tekee jo 23 000euroa, joka on poissa muista tarpeellisista vähennyksistä kuten nuorille tai lapsiperheille suunnatuista vähennyksistä. Puheille, että kotitalousvähennys lisäisi työllisyyttä tai toisi pimeän työn veronalaiseksi, ei ole löytynyt katetta. Oikeastaan on käynyt päinvastoin. Remontti- ja siivoushinnat ovat nousseet verovähennyksen verran, ja pimeä toimii nyt osana verovähennystä: ”toi pistetään tähän taskuun ja noi verovähennyksinä”. Vielä joutuu häpeämään koko Suomen hallitusta. Toinen valtionvarainministeri Ulla-Maija Wideroos kävi taannoin opettamassa tätä epäsolidaarista verovähennysmallia Ruotsin oikeistolle. Näin nerokkaita meillä Suomessa ollaan, kun köyhempiä kusetetaan. Onneksi Ruotsin demarit pitävät tätä verovähennystä lähinnä paluuna piika-aikaan. Suomessa näköjään kaikki, demaritkin pitävät piioista. demareissakin on pieni piiri, joka odottaa miinasillanpäitten paluuta. Tälle kertaa tosin heidän omana piikanaan. Osku Pajamäki

Hajamietteitä perintöverosta

2006-07-26T12:56:00.000+03:00

Kaikissa asioissa on hyvät ja huonot puolensa. Niin on myös perintöveron poistamisessa. Poiston selvänä etuna on se, että veroa ei tarvitsisi enää kerätä, eikä maksaa. Toinen hyvä puoli on se, että yhteiskuntamme suuret uudistajat ovat saamassa taas voiton vanhojen rakenteiden jämähtäneistä puolustajista. Lisäksi byrokratia helpottuu aivan kuten varallisuusveron poistossakin, ja kateellisia on vähemmän kun enää ei tiedä kuka mitäkin omistaa ja perii. Perintö- ja varallisuusveron poisto on samalla myös individualismin ja liberalismin riemuvoitto valtiokeskeisestä hallintomallista, jossa ajateltiin, että valtiolla on oikeus kontrolloida yksityistä omistusta ja tasata tätäkin kautta tuloeroja. Tähän se riemu loppuikin. En näe erityisen hyvänä, että tällainen yksilökeskeinen ajattelu ja talousmalli ovat tulleet myös osaksi sosialidemokraattista liikettä. Monet demaritkin uskottelevat itselleen, että he ovat maksaneet jo kertaalleen veronsa heille kertyneestä omaisuudesta. Ja näin heillä on oikeus tehdä varallisuudellaan mitä lystää. Sääli, ettei enää ymmärretä, että kaikki Suomessa kertynyt varallisuus on kuitenkin syntynyt yhteisestä työstä ja yhteisillä poliittisilla päätöksillä. Ei yksityinen yrityskään toimi tyhjiössä, vaan tarvitsee taloudellisen ja poliittisen rakenteen, struktuurin, johon luottaa, ja joka takaa toiminnan turvallisuuden ja kasvun. Näillä perusteilla väitän, että valtio antaa täysin väärän viestin yksittäisille ihmisille poistamalla valtion kontrollin yksityisestä omaisuudesta ja sen siirtämisestä. Ja nyt näihin perintöveron poiston huonoihin puoliin. Valtio menettää vuositasolla satoja miljoonia euroja, joita ei voi korvata millään vastaavalla verolla, ja kiistatta rikkaat sekä muut kuin lähiomaiset hyötyvät eniten veron poistosta. Järkeeni ei vain millään mahdu, miten valtiolla on juuri nyt tähän varaa, kun ikärakenne ja huoltosuhde vinoutuvat suurten ikäluokkien jäädessä eläkkeelle. Ja muutenkin yhä enemmän palveluihin perustuva tuotantorakenne tuottaa vähemmän tuloja valtiolle kuin aiempi teollisuustuotanto, ja talouden kasvu on arvioitu hitaammaksi palveluvaltaisessa yhteiskunnassa. Ikävä kyllä sairaanhoitajat, vartijat, rauhanturvaajat, myyjät, fysioterapeutit ja matkatoimistovirkailijat eivät tuota yhtä paljon kuin tavaratuotanto. Kasvavan kulutuksen verottamiseenkaan ei kannattaisi valtion liikaa luottaa. Pienikin laman poikanen saa suomalaisen kuoreensa. Ja mistä sitten rahat napataan, jos kaikista perinteisistä vakiintuneista veroista luovutaan surutta. Kannattaisi ajatella myös sitä miten perintöverojen poisto vaikuttaa asuntojen hintoihin. On kai aivan selvää, että veron poisto nostaa asuntojen arvoa liki veron verran ja mahdollistaa suuremmat lainat ja jopa lainojen siirron eteenpäin kun verosta ei enää tarvitse murehtia. Tässä tilanteessa ei pidä antaa edes pikkusormea veropopulistisille markkinapelleille, jotka haluavat muuttaa Suomen omaksi pelikentäkseen, jossa voi tehdä mitä vain, eikä kukaan perään hauku. P.S. Toki perintöveron alimmaisrajaa voidaan nostaa, mutta siitä tuskin tarvitsee tehdä vaaliteemaa tai hallitustason kysymystä.

Pelottelua, pelottelua.

2006-06-26T10:00:00.000+03:00

Kokoomus hilautui viime presidentinvaalien mainoskampanjassaan ihan kiinni perinteiseen työväenliikkeeseen. Puolue halusi tehdä Sauli Niinistöstä työväenpresidentin kertomalla, että kaikki täällä Suomessa tekevät työtä, joten oikeistolainen työväenpresidentti on ihan ok. Mainostoimiston kuvio oli nerokas. Suomalainen ei helposti lähde väittämään, etteivät kaikki Suomessa tee työtä. Oikeisto tulee jatkamaan tällä hyväksi havaitulla teemalla myös eduskuntavaaleissa. Tässä tilanteessa perinteisellä vasemmistolla on hyvät neuvot kalliit, ettei Suomen eduskuntaan synny oikeistolainen työväen enemmistö, joka tuhoaa kaikki vasemmiston saavutukset yhteiskunnallisesta tasa-arvosta yhden vaalikauden aikana. Joku sanoo nyt, että tämä on sitä oikeistohallituksella pelottelua. Ihan oikein, kyllä tämä on pelottelua. Pelottelen oikein kunnolla, jottei jälkeenpäin sanota etteivät äänestäjät, tai paremminkin äänestämättä jättäneet, tienneet mihin oikeistohallitus pystyy. Esimerkkejä tästä löytyy ihan EU:n sisältäkin. Tshekissä oikeisto voitti vaalit 15 prosentin tasaveromallilla, ja Unkarissa suomalaisen suuryrityksen johtaja kehui heidän keräävän työntekijät päivittäin logistiikalla, joka perustuu englantilaisen maitopullojakelun softaan. Softan perusidea on se, että työntekijöiden pitää odottaa tietyssä paikassa, tiettyyn aikaan, jos sillä viikolla töitä on. Ja jos töitä ei ole, saa pysäkillä odotella ihan rauhassa. Tälle joustavuudelle löytyy Suomessakin ihailijoita runsain joukoin. Miten sitten puolueeni SDP voi erottautua tästä ”kaikki ovat työläisiä” propagandasta, jottei tänne salakuljetettaisi näitä raakoja vero- ja työmarkkinamalleja. Ehdotan seuraavaa. Viedään tämä kiinnihilautunut oikeisto kohti modernia ammattiyhdistysliikettä. Kerrotaan samalla, että sosialidemokraatit ovat kiinnostuneita työehdoista. Siitä millä ehdoilla Suomessa tehdään töitä, ja millä ehdoilla ei tehdä. Ja katsotaan sitten kuinka pitkälle oikeisto seuraa työväkeä, kun näitä ehtoja aletaan tarkastella. Ollaanko oikeistossa todella valmiita nostamaan pätkätyön hintaa, luomaan työpooleja ja korottamaan palkkoja, mikäli työvoimapula pelottaa. Yleensäkin takaamaan oikeus kaikille rahassa mitattavaan vakituiseen kokopäivätyöhön, johon ei sekoiteta mitään kansalaispalkka- tai tasaveromalleja, ja muuta kolmassektori-humpuukia. Näin oikeisto ravistetaan kyljestä, mutta globaalitaloutta ei tällä tavoin pääse demaritkaan pakoon. Eikä minullakaan mitään reseptiä tähän ole, mutta sen tiedän että globaalitalouden kanssa ei voi neuvotella sen ehdoin, vaan on pidettävä kiinni niistä työehdoista millä Suomi on saatu tähän kuntoon, ja turvalliseksi maaksi. On vain kärsivällisesti odotettava ja pidettävä perusrakenne kunnossa, sekä taisteltava jokaisesta Voikkaasta viimeiseen piipun palaseen. Kyllä tämä vimmainen globaalitalous alkaa pakostakin yskiä jossain vaiheessa ja silloin voittaa se jolla on rakenne kunnossa.

Pätkätöistä ja eläkkeistä

2006-05-24T10:05:00.000+03:00

Kirjani julkaisusta on nyt kulunut hieman yli kuukausi. Saamani palaute on ollut laajaa, ja minulle suoraan tulleissa viesteissä kirjan tarkoitus on aika hyvin ymmärrettykin. Sen takia hieman ihmetyttää, kun printtimediassa aiheesta omalla nimellä kirjoitetut vastineet ovat kauttaaltaan negatiivisia ja syyttäviä. Täysin päinvastoin kuin esimerkiksi nettikeskusteluissa tai suoraan saamassani palautteessa. Onko tosiaan niin, että nuoremmat pelkäävät kirjoittaa mitään, ainakaan myönteistä omalla nimellään, perinnön tai työpaikan menettämisen pelossa? Merkkejä tällaisesta pelosta ja varovaisuudesta on. Pitää muistaa, että suuren ikäluokan eliitti omistaa Suomen ja sen mukana nuorten työpanoksenkin. Se harmittaa, että kirjan tarkoituksen ovat väärinymmärtäneet pientä tai kohtalaista eläkettä saavat. Heille on vaikea selittää kuinka eläkejärjestelmä toimii. He eivät oikein ymmärrä nuorempien ikäluokkien maksajaroolia. Uskokoot tai älkööt, niin kirjan tarkoitus on juuri turvata heidän etunsa. Ja saada koko eläkejärjestelmä niin läpinäkyväksi, että kunkin vastuut ja edut voidaan hahmottaa kattavasti. Silloin on katsottava myös valtionomaisuuden myynnin vaikutukset ja tehdyt veroratkaisut. Kaikki nostetaan pöydälle. Ja tässä kuviossa on varmaa, etteivät pienten eläkkeiden saajat ja maksajasukupolvet ole vastakkain. Palautteesta vielä, joskus joku toinen sanoo omat ajatukset paremmin kuin itse kykenee. Tässä journalisti-lehden toimittaja Lotta Tuohinon artikkeli: Puberteettinen touhupetteri "Pajamäki pyrkii taas eduskuntaan. Sen huomaa siitä, että hän (35) tarjoaa taas itseään nuorisotähtien lokeroon. Median kestolellikkinä Pajamäki tietää, että helpoimmin suoritus onnistuu julkaisemalla kirja, jossa puhutaan pahaa suurista ikäluokista ja laitetaan kirjan kanteen peniksen kuva", kirjoitettiin Suomenmaassa 28. huhtikuuta. Jos suomalaista kolumnismia on uskominen, yksi kevään esikoiskirjailijoista on paatunut narsisti, joka on tuhlannut elämänsä pyrkien eduskuntaan. Tullakseen viimein valituksi hän on kirjoittanut turhanpäiväisen ja lattean isänmurhateoksen. Median kuluttajana en liikutu pätkän vertaa siitä, kirjoittiko Osku Pajamäki Ahneen sukupolven sekavasti ja pateettisesti, tai siitä, millainen ihminen hän on. Olen tosikkomaisen kiinnostunut asioista, joista Pajamäki kirjoittaa: miksi valtion omaisuus myytiin veronalennusten kustantamiseksi, miksi nuoret on syrjäytetty politiikasta, miksi suuri ikäluokka tyhjentää kansallisen eläkevarannon omaan kukkaroonsa ja mitä tällaiselle kehitykselle voidaan tehdä. Asiakeskustelun sijaan olen joutunut lukemaan puberteettisesta touhupetteristä, Osku-Poskusta, joka ei perkele edes onnistu kirjoittamaan pamflettia kuin halveksimansa oikea pullamössösukupolvi. Yleensä niin analyyttiset kynäilijät tyytyvät lätkimään Pajamäen persoonaa sen sijaan, että kertoisivat yleisölle, onko hänen puheissaan perää. On poliitikon kohtalo tulla median pilkkaamaksi – siksi yhteisiä asioita halutaan hoitaa, että päästäisiin julkisuuteen nokittavaksi. En ymmärrä sitäkään, miksi vaalikirjoja pitäisi paheksua. Miksi on rumaa kertoa ajatuksistaan äänestäjille? Vai kiusaako kolumnisteja se, että kirja on julkisuutta, jota he eivät pääse peukaloimaan?

Sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta

2006-05-10T21:12:00.000+03:00

SUKUPOLVIEN VÄLISESTÄ OIKEUDENMUKAISUUDESTA Yleensä elämä on sujunut Suomessa suhteellisen sopuisasti sukupolvien kesken. Nuori elää nuorena nuoren elämää, vanhempana aikuisen elämää. Käydään työssä, perustetaan perhe, jäädään eläkkeelle. Kaikki toimii suunnilleen odotusten mukaan. Hommat tehdään ja omaan osaan tyydytään, koska on ajateltu, että tässä yhteiskunnassa toimii joku tasapuolisuus. On ajateltu, ettei kukaan sentään halua toista tietoisesti Suomessa kupata ja hyväksikäyttää joka asiassa. Kenen tavoitteena olisi passittaa toinen ihminen, nuori, jopa oma lapsi alaluokkaan – ja sitten auttaa häntä kuin mikäkin hyväntekeväisyysjärjestö. Ennen olin minäkin kohtalaisen optimistinen nuorten näkymistä. Arkipäivä ja omat kohtaamiset kertoivat kuitenkin muuta. Suomeen on muotoutunut kohtalaisen rikas ja suuri ikäluokka, joka haluaa auttaa nuoria vain omilla ehdoillaan ja lähinnä hyväntekeväisyyden kautta. Rakenteisiin puuttumista se ei enää salli. Pätkätyöt on hyväksytty, valtion omaisuus on myyty, ja veronalennusvara on loppuun käytetty. Suomi on pedattu aika valmiiksi. Suomi on muuttunut tytäryhtiötaloudeksi; enää Natoon liittyminen puuttuu. Nato tarvitaan turvaamaan sijoitukset. Varmistamaan, ettei mikään ulkomainen tai kotimainen uhka pääse niihin käsiksi, vaikka koko maa, ja sen tavalliset ihmiset olisivat ahdingossa. Tavallisilla ihmisillä tarkoitan niitä suurenkin ikäluokan ihmisiä, jotka eivät ahneuden ja vaurauden makuun ole päässeet. Kun suurten ikäluokkien muodostama eliittiporukka on saanut Nato-asian kuntoon, se sanoo henkisesti ja fyysisesti good bye Suomelle. Johtajat toteavat vain, että te luuserit, ette enää voi meille mitään. Pitäkää vanhoillinen maanne, me lähdemme golfaamaan. Korkeat eläkkeemme ja Suomeen jääneistä ihmisistä huolehtimisen me jätämme nuorille, mutta äänestämässä käymme kyllä ja eduistamme huolehdimme. Bulvaaneja rakentamassamme Suomessa riittää, sillä eihän sinne jääneillä tavallisilla ihmisillä ole rahaa. Ja miten olisikaan, kun me omistamme siellä kaiken. Tämä on kauhuskenaarioni, joka on ikävän lähellä totuutta, nimitettäköön sitä populismiksi tai ei. Totuus on, että monet tapahtumat varsinkin työelämässä ovat muuttaneet suomalaisen elämänmuodon täysin. Tämän muutoksen suurimmaksi uhriksi ja maksajaksi on joutunut nuoriso. Nuoret ovat väsyneitä ja kyllästyneitä jo kolmekymppisinä. He ovat väsyneitä siihen, mitä Suomi on heille tarjonnut ja tarjoamassa – työssä ja elämässä yleensä. En heti uskonut tämänsuuntaisiin viesteihin itsekään, vaikka niitä alkoi tulla joka puolelta. Nuoren uupumus ei näy suoraan päälle. Muutenkin ajattelin, ettei tämä pätkätyövaihe loputtomiin kestä. Lisäksi on jo pitkään puhuttu tulevasta työvoimapulasta, jonka myötä valtion ja kuntien palveluksesta vapautuu eläköitymisen kautta vakituisia hyvin palkattuja työpaikkoja. Edelleen meille on luvattu, että tulossa oleva yhteiskuntarakenteen muutos synnyttää uusia palvelualan työpaikkoja. Näin on sanottu, ja sanotaan yhä, vaikka mitään merkkejä kehityksestä ei ole näkyvissä. Valtiosihteeri Raimo Sailas tosin totesi, että työvoimapula tulee yllättäen. Joo, joo. Oikeastaan täällä Suomessa tapahtuu juuri päinvastoin kuin on annettu uskoa. Sen sijaan, että valtiolle ja kunnille luotaisiin uusia työpaikkoja, entistäkin työvoimaa vähennetään rajusti. Yksityisellä puolella toteutetaan laajoja irtisanomisia jopa vanhassa, edelleen tuottavassa perustuotannossa. Kaikki viittaa siihen, että nuoret saavat tehdä pätkätöitä aina jäätiköiden sulamiseen saakka. Pätkätyönuorista on muodostumassa ensimmäinen suhteellisesti köyhä sukupolvi, jolla ei edes näy toivoa paremmasta. Tätä kehitystä seuratessa on alkanut näyttää siltä, että joku täällä Suomessa ja EU:ssa bluffaa. Joku valehtelee asioiden tilasta täysin tietoisesti, nuorille. Nuoret saavat jatkuvaa roskapostia tulevaisuuden Suomesta ja mahdollisuuksistaan siellä. Jatkokysymys kuuluu: kuka bluffaa ja miksi? Omasta mielestäni olen löytänyt syylliset ja jopa heidän savuavan aseensa. Todistaminen onkin sitten vaikeampaa, sillä nämä ahneet ovat kehdanneet käyttää demokratiaa apuna etujensa ja omaisuutensa hankinnassa. He ovat muuttaneet lait mahdollistamaan esimerkiksi valtion omaisuuden myymisen ja työn pätkimisen. Pahinta on ehkä se, että ahne ikäluokka ei kerro ahneutensa motiiveja, vaan laittaa kaiken globaalitalouden ja EU:n syyksi. Hehän kertovat, että kilpailukyvyn säilyttäminen vaatii kohtelemaan nuoria miten sattuu ja rahastamaan heidän työpanoksellaan. Tulevaisuuden Suomesta luomani kuva on aika lohduton, sillä näitä ahneuden makuun päässeitä on vaikea pysäyttää. He vievät tälläkin hetkellä omaisuuttaan pois Suomesta. Samalla he kartuttavat omaa eläkettään nostamalla tulotasoaan viimeisinä työvuosinaan. Edellä kuvatulla kehityksellä ei ole mitään tekemistä sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden kanssa. Yksi ahne sukupolvi syö kuormasta toisten eväät. Tämän myötä uskoni suomalaiseen yhteiskuntaan ja sen oikeudenmukaisuuteen alkaa rakoilla, eikä solidaarisuuteni enää ulotu näin häikäilemättömästi käyttäytyvän joukon elämänmuodon ja eläkkeiden maksamiseen. Jos naisten palkkaeuro on 80 senttiä, niin vastaavasti eläkejärjestelmässä 1940-luvulla syntyneen euro on 1,6 euroa ja meidän nuorten veronmaksajien euro on 80 senttiä. Lisäksi me teemme pidemmän työuran ja toisella työtahdilla. Osku Pajamäki

Kirjoitin kirjan Ahne sukupolvi

2006-05-03T15:56:00.000+03:00

Kirjoitin kirjan Ahne sukupolvi, jossa syytän ja hahmotan Suurten ikäluokkien aikaansaannoksia ja tulevaa perintöä jälkipolville, nuoremmille. Kirja on eräänlainen epävarmoissa työsuhteissa olevien ryhmäkanne niitä kohtaan, jotka ovat tämän aiheuttaneet, ja siitä hyötyneet. Palautetta olen saanut paljon, mutta kritiikkiä ja syytteitä ahneen sukupolven rikoksista ei ole käsitelty käytännössä ollenkaan. Aiemman yhteisen omaisuuden törsäämisestä ja sen kahmimisesta itselle ei ole kukaan puhunut halaistua sanaa.(käyttääkseni heidän terminologiaansa). Sen sijaan kirjan kirjoittajasta on tullut loistavia luonnehdintoja kuten kiihkeä eläkeläispopulisti, isänmurhankin ryssinyt, pateettinen narsisti, joka pyrkii sadatta kertaa eduskuntaan. Joillekin olen tosikko ja joillekin pelle joka käyttää itseironiaa. On oikein teroitettu kynät, jotta Ahneen sukupolven kirjoittaja ymmärtäisi hakea kirjan syntyjä ja teemoja omasta henkilöhistoriastaan. Välillä oli lähellä, ja niin kävikin että aloin itse vastata ja reagoida näihin herjoihin, ja unohdin että tätähän ne tahtovat, että loukkaannun ja alan puolustaa itseäni. Nerokas kuvio, täytyy olla ahneiden keksimä. Jos et puolusta olet nuija, mutta jos puolustat, todistat heidän väitteensä oikeaksi. Oikea tie on kuitenkin toistaa teemojaan vaikeuksista huolimatta, uudestaan ja uudestaan. Kertoa mitä ahneet ovat tehneet nuorille itselle ja maailmalle. Erääksi lohdutukseksi itselle kelpaa se, että nämä kriitikot eivät joko ole lukeneet kirjaa, tai sitten ovat hypelleet tärkeiden kohtien yli, kuin urheilua vihaava urheilusivujen yli. Sillä sanon tämän todella, jos olisivat kirjan kunnolla lukeneet, niin heiltä olisi mennyt tumput suuhun, ja millä sitten olisi kirjoitettu. Kirjassa oli ja on kyse sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta. Ja edelleen kaipaan keskustelua siitä mistä kirjassa puhutaan: Pätkätöistä, eläkepommista, valtionomaisuuden myynnistä ja työvoimapulabluffista. Antakaa siis tulla lunta tupaan, vaikka kyllä sitä täällä jo jonkun verran on.